Paperilla on valon värejä. Ihmishahmoja ympäröi taikapuutarha, jossa keltainen, oranssi ja punainen sulavat yhteen.  Rafael Wardi on jo pitkään ollut yksi suosikkitaitelijoistani. Wardin värit lohduttavat.

Viime viikolla kuiskailin Tampereen taidemuseon käytävillä ”Blow Out Your Candles, Laura”. Vuoden nuoren taiteilijan Anna Tuorin samanniminen näyttely vei mukanaan unen ja todellisuuden rajamaille. Välillä tuntuu kuin omat painajaiseni olisi maalattu kankaalle.  Tosi ja epätosi ovat yhtä.

Rehevä puunainen avaa sylinsä ja toivottaa minut tervetulleeksi työpaikan eteisessä koko 180 senttimetrin komeudessaan. Tapani Kokon ”Ilo:lla” on kaulassaan sydänhelmet. Puuveistos on Ite-taidetta.

Taide muuttuu ja uudistuu koko ajan. Vallitsevat taidekäsitykset ja –arvostukset ovat rikottavissa, ja ne on voitava rikkoa myös jatkossakin. Taide on sen katsojalle, kuuntelijalle ja tuntijalle kokemus tai matka, joka ei tarvitse karttaa. Taidetta ei aina tarvitse selittää itselleen tai muille, tärkeintä on tunne, joka teoksesta välittyy.

Taide, oli se sitten kankaalla, puussa, ilmassa tai vedessä on arvokasta. Sen avulla hahmotamme maailmaa. Ajatus siitä, että joku ylempi taho, vaikkapa virkamies tai poliitikko, voisi kertoa, mikä on ”oikeanlaista” taidetta oksettaa.

Voidaan siis yhtä hyvin kysyä, millaista on ”oikeanlainen” musiikki, tanssi, ruoka, kirjallisuus, urheilu, ulkonäkö tai vaatetus. Siinä vaiheessa, kun meille kerrotaan valtion budjetin tai lakien kautta, mikä on esimerkiksi ”oikeanlaista” kuvataidetta, olemme ottaneet ensimmäisen suuren askeleen kauemmas demokratiasta.

Katariina Salmisalo
Hankesuunnittelija