Valtiovarainministeriön esitys vuoden 2010 budjetiksi sai minut hihkaisemaan riemusta. Esitetyt lisäeurot olisivat nostaneet Suomen kehitysyhteistyömäärärahat 0,56 %:n bruttokansantulosta – olisimme olleet peräti viisi prosentin sadasosaa edellä ensi vuodelle asetetusta 0,51 %:n välitavoitteesta matkalla kohti 0,7 %:ia. Toki etumatka olisi ollut pitkälti maailmantaloutta kurittavan laman ansiota, mutta iloitsin silti hallituksen terhakoitumisesta globaalin vastuumme kantamisessa.

Vaan ensi viikon budjettiriihen lähestyessä ilo ja ylpeys ovat vaihtuneet syvään pettymykseen. Käytäväpuheiden mukaan työ- ja elinkeinoministeriön työvoimapoliittisiin toimiin tarvitsemat 200 miljoonaa euroa aiotaan niistää suurelta osin kehitysyhteistyövaroista. Eikä siinä vielä kaikki. Maahanmuuttoministeri Thors vaatii kehitysyhteistyörahoista osoitettavan parikymmentä miljoonaa euroa nykyistä enemmän pakolaiskulujen kattamiseen. Vaateen mennessä läpi, kyseinen osuus liki kolminkertaistuisi nykyisestä ja kutistaisi varsinaista kehitysyhteistyöbudjettia entisestään.

Toki talouskriisin vaikutuksia ihmisten elämään tulee pehmentää täällä Suomessakin. On kuitenkin todella epäoikeudenmukaista ja lyhytnäköistä leikata rahat kehitysmaiden köyhien tukemisesta; Ei Nairobin slummissa asuvan kengänkiillottajan ja seinäjokelaisen rakennusmiehen arjen haasteita voi edes vertailla keskenään. Sitä paitsi, lama loppuu aikanaan, ja sinä päivänä Suomi on jälleen jäljessä antamistaan rahoituslupauksista.

Taru Savolainen
e2