Viime kuukausina maailmankuuluiksi tulleet somalialaiset merirosvot eivät jätä YK:n ruokaohjelmankaan avustuskuljetuksia rauhaan. Pari viikkoa sitten piraatit hyökkäsivät muutaman päivän sisällä kahden aluksen kimppuun. Yhdysvaltain lipun alla purjehtiva Vapauden aurinko (Liberty Sun) selvisi aineellisilla vahingoilla, mutta togolainen Merihevonen (Sea Horse) kaapattiin sen ollessa matkalla Intiaan hakemaan ruoka-apulastia Somaliaan. Jälkimmäinenkin tosin vapautettiin lunnaita vastaan.

Joka tapauksessa kaappaukset ovat kurjia uutisia nälänhädän uhkaamille somalialaisille. Itse asiassa hyökkäykset uhkaavat koko Itä-Afrikan ruoka-aputoimituksia, suurin osa alueen avusta kun kulkee Kenian Mombasan sataman kautta. Ennen kuin suomalainen rasist – anteeksi, maahanmuuttokriitikko – saa aihetta alkaa kovaan ääneen kyselemään, että miten tässä niitä afrikkalaisia sitten autat, kun ne kerran varastavat omilleen tarkoitetun avun, tulee mieleen muutama vastakysymys.

Ensinnäkin, miksei muu maailma ihan oikeasti päästä Afrikkaa kasvamaan osaksi kansainvälistä yhteisöä? Lähde tosissaan tukemaan niin porkkanalla kuin kepillä Kongon, Sudanin, Somalian ynnä muiden rauhanprosesseja? Pidä kiinni annetuista kehitysapulupauksista? Johdonmukaista esimerkiksi kauppa- ja maatalouspolitiikoitamme tukemaan kehityspoliittisia tavoitteita?

Jotakin kummaa kun on siinäkin, että Itä-Afrikan ruoka-apu on peräisin Intiasta. Erään Afrikan maaseutua hyvin tuntevan maatalousasiantuntijan kanssa keskustellessani kun tuli jälleen puheeksi, ettei mantereen nälänhädissä läheskään aina ole kyse kyvyttömyydestä tuottaa riittävästi ruokaa vaan vaikeuksista kuljettaa sitä tarvitseville. Sadot pilaantuvat sopivien varastojen puutteen vuoksi, liikenneverkosto on kurjassa kunnossa. Köyhillä ei ole varaa ostaa ruokaa ja pahimmillaan huonosti hoidettu ruoka-apu vie markkinat paikallisilta tuotteilta ja hirssipuuron maanviljelijän perheeltä.

Euromääräisten apulupauksien täyttäminen on kiinni ainoastaan poliittisesta tahdosta. Sitä tahtoa on alettava löytymään. Myös käytännön toteutusta on pohdittava vakavasti; Miten oikeasti autamme heikommassa asemassa olevia kaikkein parhaiten?

Jospa antaisimme heille itselleen enemmän sananvaltaa ja nostaisimme oman poliittisen lehmämme pohjoista ja etelää erottavasta ojasta. YK:n ruokaohjelmalle voisi esimerkiksi lahjoittaa enemmän riihikuivaa rahaa, jotta avustusruoka voitaisiin mahdollisimman usein ostaa mahdollisimman läheltä.

Köyhyyden vähentyessä ja yhteiskuntien vakautuessa somalialaisnuorukaisetkin voisivat ryhtyä merirosvouksen sijaan vaikkapa maanviljelijöiksi. Pikkupoikien leikeissä jännältä tuntuva laivojen valtaus kun on oikeasti hengenvaarallista, kaukana haaveammatista.

Taru Savolainen
e2