Lauri Tarastin johtama puolue- ja vaalirahoitustoimikunta jättää tänään esityksensä uuden vaalirahoituslain ydinsisällöstä. Vielä julkaisupäivän aattona auki oli useita keskeisiä kysymyksiä: Määrätäänkö puolueiden ja yksittäisten ehdokkaiden kampanjoille kustannuskatto, minkä verran yksittäinen taho saa jatkossa poliittiselle puolueelle rahaa lahjoittaa ja kuinka suuret tukisummat tulee antaa tiedoksi äänestäjille. Huikeimpana kampanjointikahleena on esitetty jopa televisiomainonnan kieltämistä tyystin. Viimeisin ehdotus kaatunee kirkkaasti, mutta muista kiistakapuloista on odotettavissa tiukka vääntöä viimeiseen saakka.

Mutta, mutta, minkä verran ihan aikuisten oikeesti on väliä sillä, pitääkö puolueen ilmoittaa isänmaalliselta yhdistykseltä tai liikemieheltä saamansa lahjoitukset niiden ylittäessä 2000 vai 5000 euroa? Tai saako ehdokas käyttää eduskuntavaalikampanjansa mainontaan 50 000 vai 80 000 euroa? Lahjoitusrajan voi kiertää jakamalla summan useampaan ilmoitusrajan alittavaan maksuerään ja kierrättämällä ne hiukan eri kautta saajan tilille. 50 000 euroa puolestaan on sekin niin iso summa, ettei sen suuruinen kampanjakatto nosta tavallista sari sairaanhoitajaa tai mauri maanviljelijää voimavaroilla mitattuna yhtään nykyistä tasavertaisempaan asemaan Arkadianmälle pyrittäessä. Meno jatkuisi entisellään.

Jos puolue- ja vaalirahoitus haluttaisiin oikeasti avata, luovuttaisiin nimellisesti rajoitteilta kuulostavista vippaskonsteista ja säädettäisiin laki, joka velvoittaa ilmoittamaan kaikki puolueille ja ehdokkaille annetut lahjoitukset, oli summa sitten 1 tai 10 000 euroa. Kuluneen vuoden aikana meille on moneen otteeseen kerrottu, että ehdokkaiden ja puolueiden tukeminen on suoraselkäistä ja pyyteetöntä toimintaa. Jos näin kerran on, ei sen paremmin tuen antajilla kuin vastaanottajilla pitäisi olla ainuttakaan syytä olla toimimatta täysin avoimesti.

Taru Savolainen
e2