Vesi on uusiutuva luonnonvara, mutta ei ehtymätön. Ihminen puuttuu veden kiertokulkuun yhä useammin ja on "sotkemassa" veden kiertoa: veden uusiutumistahtiin verrattuna vettä käytetään globaalisti liikaa. Veden saastuminen on myös iso ongelma. Ilmastonmuutos tulee vaikeuttamaan miljardien ihmisten veden saantia tulevaisuudessa.

Ilmastonmuutos lisää sateita maailmanlaajuisesti, mutta sateiden jakautuminen muuttuu ajallisesti ja paikallisesti nykyistä epätasaisemmaksi ja keskittyy voimakkaammin tietyille alueille ja aikoihin.  Lisäksi haihtumisen arvioidaan lisääntyvän vielä sateisuuttakin enemmän. Ilmaston lämpeneminen laajentaa kuivia alueita ja aavikkoja sekä tekee yhä suuremmista maa-alueista viljelykelvottomia. Kaikkein raskaimmin tämä koskettaa erityisesti Afrikkaa.

Arvioidaan, että vuonna 2050 maailman väkiluku on yli 9 miljardia. Kasvu keskittyy tietyille alueille. Aasiassa väestö kasvaa 25 prosenttia ja Afrikassa kaksinkertaistuu. Muualla maailmassa väestö tulee lisääntymään vain 15 prosenttia. Veden riittävyydelle tämä asettaa suuria haasteita.

Haasteellisten alueiden – Lähi-idän, Afrikan ja Aasian – vesitilanne

Olli Varis totesi alustuksessaan, että arabimaailmassa veden riittävyyden tulevaisuus on avoin. Yhteiskunnat ovat jämähtäneet paikoilleen, eikä teollisuudessa ole panostettu osaamiseen, vaan luonnonvaroja on kulutettu seurauksista välittämättä. Viimeaikainen kehitys on ollut niin talouden kuin ympäristön kannalta negatiivista.

Variksen mukaan Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa tulevaisuuteen sisältyy sekä mahdollisuuksia että uhkia. Alueella on paljon maatalouspotentiaalia, mutta ongelmana on, miten resurssit saadaan käyttöön. Teknologian puolesta kaikille ihmisille olisi mahdollisuus saada ruokaa, mutta on epävarmaa, löytyykö siihen riittävästi poliittista tahtoa. Voidaanko Afrikassakin toteuttaa vihreä vallankumous? Erityisesti kaupungistumisen seurauksena ruokahuolto on muuttunut yhä hankalammaksi kaupungeissa. Kaupallista maataloutta on lisättävä ja kehitettävä, jotta ruokaa riittää myös kaupunkeihin.

Aasiassa vesiongelmat vaihtelevat alueittain. Variksen mukaan Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa vesitilanne on muuttunut parempaan suuntaan ja tulevaisuuteen suhtaudutaan optimistisesti. Mutta Burman, Bangladeshin, Pakistanin ja Intian alueilla tilanne on kaoottinen ja myös alueiden sosiaaliset ongelmat ovat suuret. Araljärven alueella, Kazakstania lukuun ottamatta, vesiongelmat ovat valtavat. Joet kuivuvat ja suolaantuvat. Alueen levottomuus kärjistää ongelmia.

Vesi on ihmisoikeus

Antti Pentikäinen korosti alustuksessaan ihmisoikeuksia: puhdas vesi kuuluu kaikille. Juomakelpoinen vesi on useiden ihmisoikeuksien perusedellytys. Oikeus sekä elämään, koulutukseen, asumiseen että terveyteen liittyvät kaikki veteen. Vesi on myös ruoantuotannon kannalta välttämätön resurssi.

Maailmassa riittää vettä kaikille, mutta ongelmina ovat veden ja resurssien epäoikeudenmukainen jakautuminen. Pentikäinen totesi, että ihmisoikeusnäkökulmasta keskeistä ei ole, kuinka suuren osan oikeudet toteutuvat, vaan keiden oikeudet eivät toteudu ja miksi. Tarvitaan siis heikompien ryhmien huomioimista. On syytä tarkastella niitä rakenteellisia syitä, jotka rajoittavat vesioikeuksien toteutumista.

Mitä tulisi tehdä?

Vesi tulee nostaa poliittiselle agendalle. Veden puutteesta aiheutuva inhimillinen hätä ei saa jäädä huomiotta. Kansainvälisellä kehitysagendalla vesi-asiat jäävät valitettavan usein vähemmälle huomiolle, poikkeuksena humanitaarista apua tai kuivuuskatastrofeja. Suomessa globaaliin vesihuoleen on pyritty vastaamaan mm. perustamalla Finnish Water Forum (FWF), joka on tarkoitettu suomalaisille vesialan toimijoille, ja sen tarkoituksena on edistää suomalaisen vesiosaamisen näkyvyyttä maailmalla. Kehy-vesitoimijoiden yhteistyöelin WaterFinns puolestaan edistää vesialan ammatti-osaamista kehitys- ja siirtymätalouksien maissa.

Suomen tulisi aktiivisesti kehittää FWF:n toimintaa ja rahoittaa YK:ssa vesialan asiantuntijatehtäviä. Suomalaisen kehitysrahoitusyhtiö Finnfundin kautta voitaisiin rahoittaa vesialan toimijoita kehitysmaissa ja Finnfund ja FWF:n yritysjäsenet voisi tehdä yhteistyötä vesialalla. Edellytyksenä olisi, että toimitaan maissa, joiden lainsäädäntö on kunnossa ja että suomalaisyritykset toimisivat vastuullisesti ja vastuullisten kumppanien kanssa.

Vesitilannetta voidaan parantaa antamalla asiantuntija-apua, mutta kaikkein kipeimmin kehitysmaissa tarvittaisiin investointeja. Iso kysymys on, miten veden saanti taataan myös kaikkein köyhimmille, ja kuinka tasapainoillaan riittävän veden saannin ja säästeliään käytön välillä. Kehitysmaissa tarvitaan koko vesihuollon suunnittelutukea: maatalousneuvontaa, jonka avulla voitaisiin siirtyä viljelemään vähemmällä vedellä toimeen tulevia kasveja, uudempaa ja tehokkaampaa kasteluteknologiaa sekä jätevedenpuhdistamoita, jotta keinokastelussa voitaisiin käyttää kierrätettyä vettä. Lisäksi tarvitaan tulvien hallintaa, jotta hetkittäiset vesipiikit saataisiin hallintaan.

Kansainvälisten ilmastosopimusten aikaansaaminen on yksi tärkeä keino veden riittävyyden ja ihmisten elinehtojen parantamiseksi. Vuoden 2009 YK:n ilmastokokouksessa Kööpenhaminassa ei päästy yksimielisyyteen ilmastonmuutoksen vastaisten toimien kustannuksista. Paradoksaalista kuitenkin on, kuten kansanedustaja Kimmo Tiilikainen keskustelutilaisuudessa totesi, että yhden maan taloudelliseen tukemiseen rahaa löytyy helposti 110 miljardia muutamalta EU-maalta, mutta samaa rahaa ei löydy globaalisti ihmisten elämän reunaehtojen pelastamiseen.

Ajatuspaja e2:n Lunch Breaking News -keskustelutilaisuudessa kehitysmaiden vesikysymyksistä alustivat Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen ja Aalto-yliopiston professori Olli Varis.