Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

Uuden työntekijän ajatuksia

Julkaistu: 10.06.2009
Vuoden valtio-opin opintojen jälkeen aloitin siviilipalveluksen ajatuspaja e2:ssa kesäkuun 2009 alussa. Vaikka think tankin painotusalueet kohtaavatkin monilta osa-alueiltaan omien opintojeni kanssa, jo viikon työkokemuksen jälkeen on selvää että tulen kohtaamaan myös paljon täysin uusia asioita.

Samalla alalla toimivien yhdistysten luoma verkosto tuli minulle täytenä yllätyksenä heti alusta alkaen; törmään jatkuvasti toinen toistaan mielenkiintoisempiin ajatushautomoihin ja yhdistyksiin, jotka toimivat niin Suomessa kuin EU:n tasolla jokaisen pohtiessa yhteiskunnallisia asioita hieman eri kantilta. Tämän kaltainen maailma oli jäänyt ainakin minulta täysin huomaamatta opintojeni alkuvaiheessa.

Uskonkin, että yliopisto-opintojen minulle tarjoama teoreettinen viitekehys yhdistettynä  tänä kesänä ja syksynä avautuvaan think tank-maailmaan avaa uusia mahdollisuuksia ymmärtää paremmin yhteiskuntamme toimintaa.

Antti-Matti Ellä
Yleinen valtio oppi: Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja
Takaisin
MySpace