Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

Ensimmäinen selvitys Keskustan puoluekokousedustajista

Julkaistu: 08.04.2010

Kuka päättää keskustassa -raporttia varten on käyty läpi edellä mainittujen puoluekokousten kaiki kokousedustajavaltakirjat, joista on poimittu kunkin kokousedustajan sukupuoli etunimen perusteella, ikä ja ammatti. Vertailuaineistona käytetään muiden puolueiden puoluetoimistojen antamia tietoja.

Raportin ovat tehneet Antti-Matti Ellä, Karina Jutila ja Tiina Kovalainen.

Miehet enemmistönä

Keskustan puoluekokousedustajien selkeä enemmistö on miehiä. Vuonna 2006 kokousedustajista kaksi kolmesta (66 %) oli miehiä ja kolmannes (34 %) naisia. Naisten osuus on säilynyt likimain samana 1990-luvun alkupuolelta saakka.

Sukupuolijakauman osalta piirikohtaiset erot ovat kuitenkin varsin selkeitä. Vuonna 2006 Helsingin (47 %), Karjalan (45 %) ja Päijät-Hämeen (45 %) kokousedustajista liki puolet oli naisia.

Vuoden 2008 puoluekokouksen osalta huomioitavaa on se, että naisten osuus laski merkittävästi nimenomaan niissä piirijärjestöissä, joissa naisten osuus oli ollut korkein kaksi vuotta aiemmin.

Ainoastaan Pohjois-Savossa naisten osuus oli sekä 2006 että 2008 puo-luekokouksissa yli 40 prosenttia. Pohjois-Savon lisäksi Pirkanmaalla (42 %) naisten osuus ylitti 40 prosenttia 2008 puoluekokouksessa.

Korkea keski-ikä

Keskustan puoluekokousedustajien keski-ikä on varsin korkea ja tämän vertailun perusteella edelleen nousemassa. Vuoden 2006 puoluekokousedustajista kolme neljännestä (76 %) oli yli 46-vuotiaita. Kaksi vuotta myöhemmin yli 46-vuotiaiden osuus oli liki 80 prosenttia (79 %) ja yli 56-vuotiaita oli enemmistö kokousedustajista (55 %). Vain joka kymmenes puoluekokousedustaja oli alle 35-vuotias.

Piirijärjestökohtaisessa tarkastelussa esiin nousee Helsinki, jossa nuorten osuus on selvästi keskimääräistä korkeampi. Noin joka kuudes puoluekokousedustaja Helsingistä on alle 25-vuotias ja noin puolet on alle 35-vuotiaita (53 % v. 2006 ja 47 % v. 2008).

Korkean keski-iän perusteella piirijärjestöistä erottuu Perä-Pohjola, jossa ei ollut lainkaan alle 35-vuotiaita puoluekokousedustajia vuonna 2008 ja 36–46-vuotiaita oli vain neljä prosenttia.

Toimihenkilöitä ja maanviljelijöitä

Toimihenkilöt ja maanviljelijät muodostavat Keskustan puoluekokousedustajien enemmistön. Vuonna 2008 molempia oli vajaa kolmannes puoluekokousedustajista. Seuraavaksi suurimmat ammattiryhmät olivat eläkeläiset (12 %), johtavassa asemassa olevat (9 %) ja yrittäjät (8 %). Tarkastelussa olleiden puoluekokousten perusteella ammattijakauma näyttää varsin vakiintuneelta.

Vertailua muihin puolueisiin

Puoluekokousedustajien sukupuolijakauman osalta Keskusta ja Vasemmistoliitto ovat samankaltaisia. Molemmissa naisten osuus on noin kolmannes ja miesten kaksi kolmannesta. Tämä oli tilanne myös Sdp:ssä vielä vuoden 1999 puoluekokouksessa. Sen jälkeen naisten osuus on kasvanut Sdp:ssä ja vuoden 2008 puoluekokouksessa naisten osuus oli 40 prosenttia eli tasa-arvolain kiintiöiden rajoissa.

Vihreät poikkeavat muista vertailussa olevista puolueista selvästi. Vuoden 2006 puoluekokouksessa naisia (53 %) ja miehiä (47 %) oli kutakuinkin yhtä paljon. Kaksi vuotta myöhemmin miesten osuus oli pudonnut 42 prosenttiin. Mielenkiintoista on seurata putoaako miesten osuus Vihreiden puoluekokouksessa alle 40 prosentin.

Keskustan tavoin myös Sdp:n puoluekokousedustajien keski-ikä on korkea. Sdp:ssä selkeä muutos on ollut yli 61-vuotiaiden osuuden kasvu. Keskustan tavoin myös Sdp:ssä enemmistö puoluekokousedustajista on 50 vuotta täyttäneitä.

Vihreät poikkeavat muista puolueista myös ikäjakauman osalta. Noin kaksi kolmannesta Vihreiden puoluekokousedustajista on alle 45-vuotiaita. Vuonna 2008 Keskustan puoluekokousedustajista 55 prosenttia oli yli 56-vuotiaita. Vihreissä yli 56-vuotiaita oli 13 prosenttia.

Lisätietoja raportista: Karina Jutila, karina.jutila@e2.fi, 050 5515 361

Raportin tilaukset: Leena Koivisto, leena.koivisto@e2.fi, 044 5181 251

Lataa raportti pdf-tiedostona tästä: KUKA PAATTAA KESKUSTASSA.pdf (2.05Mt)

 

Takaisin