Vertaistuotannolla palveluja ikäihmisille
Ajatuspaja e2:n vertaistuotantoselvitys on valmistunut. Selvityksen tilasi valtioneuvoston kanslia viime keväänä.
Selvityksessä avataan vertaistuotannon käsitettä ja taustaa, esitellään vertaistuotannon käytännön sovelluksia sekä arvioidaan vertaistuotannon toteutusmahdollisuuksia ja kansantaloudellisia vaikutuksia.
Maahanmuutto ja sukupolvet -kirja julkaistu 20.10.2010
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Nuorisotutkimusverkoston yhteistyönä julkaisema tuore artikkelikokoelma Maahanmuutto ja sukupolvet on ensimmäinen laajempi katsaus maahanmuuton sukupolvistumiseen Suomessa. Suomalaisessa tutkimuksessa ja julkisessa keskustelussa maahanmuuttajataustaisiin nuoriin liittyvät kysymykset ovat tulleet tärkeämmäksi 2000-luvun kuluessa. Tämä heijastaa maahanmuuttajataustaisen väestön sukupolvistumista, sillä
maahanmuuttajien sekä ulkomailla että Suomessa syntyneet lapset ovat jo merkittävä väestöryhmä eri puolilla maata, erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Lue lisää...
maahanmuuttajien sekä ulkomailla että Suomessa syntyneet lapset ovat jo merkittävä väestöryhmä eri puolilla maata, erityisesti pääkaupunkiseudulla.
Kreppa - Islannin kriisin opetukset
Mitkä syyt johtivat Islannin talouden romahdukseen syksyllä 2008? Olisiko kriisi voitu välttää? Mitä voidaan tehdä, jotta vastaavalta vältyttäisiin tulevaisuudessa? Eri alojen asiantuntijat Islannista ja sen ulkopuolelta tarkastelevat kriisiä politiikan, talouden ja tavallisen ihmisen näkökulmasta kirjassa ”Kreppa – Islannin kriisin opetukset”.
Lue lisää...
Onnellisuuspoliittinen manifesti
WWF julkaisi keskiviikkona 28.4. Ajatushautomo Demos Helsingin tekemän Onnellisuuspoliittisen manifestin.
Lue lisää...
Erilainen arki – kuvia kehitysmaista -näyttely avattu eduskunnan kirjastossa
Erilainen arki – kuvia kehitysmaista -valokuvanäyttelyyn voi tutustua eduskunnan kirjastossa 7.-19.9. Näyttelyyn kuuluu otoksia Ghanasta, Iranista, Meksikosta, Palestiinalaisalueelta (Länsirannalta) ja Sambiasta. Kuvat kertovat jokapäiväisestä elämästä, arjesta, johon jokainen meistä voi vaikuttaa ja ihmisistä, jotka voivat vaikuttaa meidän elämäämme.
Lue lisää...
Maailman nälkä pysäytti rovaniemeläisiä
”Aivan hirveän paljon ihmisiä! Ajatelkaa, kuinka paljon täällä meillä heitetään hyvää ruokaa hukkaan”. Näin reagoi moni kuullessaan, kuinka suuri osuus maailman väestöstä kärsii nälästä.
Lue lisää...
