Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

Ajatuksia Tanskan parlamenttivaaleista

Julkaistu: 14.09.2011
Ajatuspaja e2 järjesti viime torstaina Lunchbreaking News- tilaisuuden Tanskan tulevista parlamenttivaaleista. Alustajina olivat kansanedustaja Niels Helveg Petersen (Radikale venstre) ja Pohjoismaiden neuvoston keskiryhmän pääsihteeri Terhi Tikkala. Petersen on Tanskan parlamentissa pisimpään istunut kansanedustaja.

Vaalien uskotaan muuttavan tämän hetkistä hallituskokoonpanoa. Liberaalit  (Venstre) ja konservatiivit (Det Konservative Folkeparti) ovat olleet hallituksessa vuodesta 2001 saakka. Tukipuolueena heille on ollut Tanskan kansanpuolue (Dansk Folkeparti), joka on ratsastanut maahanmuuttovastaisuudella. 

Petersen arvioi, että nykyinen hallituskoalitio ei tule säilymään. On hyvin mahdollista, että vasemmistopuolueet tulevat muodostamaan seuraavan hallituksen. Suomen ja Ruotsin vaaleissa konservatiiviset arvot nostivat kannustustaan. Tikkala kuitenkin povaa, että Tanskassa liberaalit arvot tulevat voittamaan vaalit.

Petersenin mukaan vaalien pääteemana on talous. Tanskassa työttömyys on vain kuusi prosenttia, mutta ongelma on kasvava. Talouden ongelmina ovat myös kasvava alijäämä ja liian suuri julkinen sektori. Myös euromaiden taloudellinen tukeminen on ollut keskeinen teema, vaikka aihe ei hallitse yhtä vahvasti vaalikeskustelua kuin Suomessa viime keväänä.

Maahanmuutto ei ole keskeinen teema vaaleissa, vaikka se on vakioaihe maassa. Petersen ei usko, että vaalien lopputulos – oli se mikä tahansa – tulee muuttamaan Tanskan maahanmuuttopoliittista linjaa oleellisesti. EU- ja maahanmuuttovastainen liikehdintä on edelleen voimissaan Tanskassa, kuten muuallakin Euroopassa. Ilmiön kannatus näyttää hiipuneen jo huippulukemista. 

Elina Helmanen
Harjoittelija, Ajatuspaja e2



Kuva: Tanja Lupari
Takaisin
MySpace