Catherine Witherspoon e2:n vieraana
California Air Resources Boardin johtaja Catherine Witherspoon vieraili Ajatuspaja e2:ssa 10.9. Witherspoonilla on 26 vuoden kokemus ilmastoasioiden asiantuntijana.
CARB on vuodesta 1967 lähtien tutkinut ilmansaasteiden lähteitä ja vaikutuksia. Viime vuosina se on ollut ilmastonmuutoskeskustelun johtavia toimijoita Kaliforniassa.
Johtaja Witherspoon esitti puheenvuorossaan näkemyksiä Yhdysvaltojen sisäisestä ilmastonmuutoskeskustelusta politiikassa, julkisuudessa ja kansalaisten keskuudessa.
Witherspoon arvioi, että n. 80 prosenttia amerikkalaisista on huolestuneita ilman saastumisesta. Suurimmissa kaupungeissa kansalaisten asenteissa ei ole juurikaan puoluekannan mukaisia eroja. Sen sijaan muualla maassa demokraatteja kannattavat ovat keskimääräistä huolestuneempia. Ilmansaasteita koskevien näkemysten osalta on syytä huomata, etteivät ne suoraan kerro kansalaisten ilmastonmuutosta koskevasta huolestuneisuudesta Yhdysvalloissa.
Witherspoon arvioi, että kansalaisten tietoisuuden ja muutosvalmiuden lisääminen ilmastonmuutoksen osalta edellyttää valitettavasti lisää luonnonkatastrofeja, jotka tuovat ilmasto-ongelman rajulla tavalla kansalaisten arkeen. Witherspoon totesi, että ympäristökasvatuksella on toki vaikutusta lasten ja nuorten asenteisiin ja sitä kautta koko yhteiskuntaan.
Kysyttäessä Witherspoon arvioi, että tulevalla presidentin valinnalla on merkitystä maan ilmastopolitiikkaan. Toisaalta on muistettava kongressin vahva rooli päätettäessä sitoutumisesta kansainvälisiin sopimuksiin. Kyse on siis päätöksenteon kokonaisuudesta.
Erityisesti Kaliforniassa uskotaan vahvasti vihreän teknologian nousuun. Kalifornia on myös edelläkävijä amerikkalaisen ilmastopoliittisessa keskustelussa. Witherspoon painotti yhdeksi keskeiseksi haasteeksi sen, että ilmastonmuutoksen torjuntaan tähtäävä politiikka nähdään edelleen maan kilpailukyvyn näkökulmasta ongelmalliseksi.
Keskustelussa nousi esiin median rooli ilmastonmuutoskeskustelussa. Suomesta poiketen amerikkalainen media on varsin kahtiajakautunut ympäristöuutisoinnissa. Vaikka ilmastonmuutoksen olemassaolosta ollaan globaalisti jo varsin yksimielisiä, amerikkalaisissa tiedotusvälineissä esiintyy edelleen myös ongelman olemassaoloa kyseenalaistavia näkemyksiä. Witherspoon arvioi, että median rooli viestinnässä ja kansalaisten tietoisuuden herättämisessä voisi olla vahvempi Yhdysvalloissa.
Takaisin