Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

CPRC julkaisi raportin kroonisesta köyhyydestä

Julkaistu: 02.10.2008
Manchesterin yliopiston Kroonisen köyhyyden tutkimuslaitoksen (CPRC) tutkimuksessa tunnistettiin viisi "köyhyysansaa", jotka kytkevät ihmiset ja perheen äärimmäiseen köyhyyteen ilman poispääsyä. Heidät kahlitsee köyhiksi viisi tekijää: turvaton elinympäristö, rajoitetut kansalaisoikeudet ja poliittisten vaikutuskanavien puute, syrjäinen tai muuten epäedullinen sijainti, yhteiskunnallinen syrjintä ja heikot työmahdollisuudet.

CPRC:n raportti arvioi, että jatkuvassa, kroonisessa köyhyydessä elää noin 320–443 miljoonaa ihmistä.Näiden ihmisten auttaminen irti köyhyyden kahleista uusin, tehokkain keinoin on sekä taloudellinen että moraalien velvollisuus.

YK:n jäsenvaltiot ovat YK:n vuosituhattavoitteissa sopineet, että vuoteen 2015 mennessä köyhyys puolitetaan vuoden 1990 määrästä. Köyhyyden poistaminen edellyttää, että toimet ovat taloudellisesti, sosiaalisesti ja luonnontaloudellisesti kestäviä.

Raportin voi ladata osoitteesta http://www.chronicpoverty.org/pubfiles/CPR2_whole_report.pdf
Takaisin
MySpace