Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

Kehy ei oo keltään pois -kampanjan kesäkiertue alkoi

Julkaistu: 26.05.2009

Ajatuspaja e2 aloitti Kehy ei oo keltään pois -kehitysviestintäkampanjan kesäkiertueen helatorstaina Oulussa. Kampanjaan kuuluva kahdestatoista valokuvasta koostuva valokuvanäyttely pystytettiin ensimmäistä kertaa ihmisten ihailtavaksi Pohjois-Suomen erämessuilla.

Näyttelyyn kuuluu otoksia Ghanasta, Iranista, Meksikosta ja Palestiinalaisalueelta ja Sambiasta. Kuvat kertovat ihmisten elämän iloista ja ongelmista. Näyttelyyn tutustuvilla on myös mahdollisuus lähettää ystävilleen maksutta kehityskysymyksistä kertova postikortti.

Erämessuvieraiden reaktiot valokuviin ja keskusteluun kehityspolitiikasta vaihtelivat kiinnostuksesta ja kannustuksesta erittäin kriittisiin kommentteihin. Enemmistö suhtautui kuitenkin myönteisesti. Moni myös koki, että omassa kehitysyhteistyötietämyksessä olisi syventämisen varaa.

 

Kesän aikana näyttely on esillä myös Rovaniemen Jutajaisissa 24.-27.6. sekä Porin SuomiAreenan kansalaistorilla 15.-17.7.

Takaisin
MySpace