Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

Maailman nälkä pysäytti rovaniemeläisiä

Julkaistu: 01.07.2009
”Aivan hirveän paljon ihmisiä! Ajatelkaa, kuinka paljon täällä meillä heitetään hyvää ruokaa hukkaan”. Näin reagoi moni kuullessaan, kuinka suuri osuus maailman väestöstä kärsii nälästä.

Liki kolmesataa rovaniemeläistä tai kaupungilla matkaillutta kävi viime viikolla tutustumassa Ajatuspaja e2:n Erilainen arki -valokuvanäyttelyyn sekä miettimässä maailman nälkäisten elämän erilaisuutta omaansa verrattuna. e2:n Kehy ei oo keltään pois -kampanjatiimi oli mukana Rovaniemellä järjestetyn Jutajaiset-folklorefestivaalin Kylätorilla 24.-27. kesäkuuta.

Kysyimme Lordin aukiolla liikkuneilta, missä maailman maassa he arvelevat olevan eniten aliravittuja asukkaita suhteessa valtion koko väkilukuun. Vastaus annettiin pistämällä nuppineula maailmankarttaan kyseisen valtion kohdalle.

Maailman ruokaohjelman tilastojen mukaisen oikean vastauksen antoi kymmenkunta osallistujaa, mutta useimmat olivat oikeilla jäljillä – Intia, Afrikan sarven alue sekä Keski-Afrikka muistuttivat iltaisin värikästä siiliä. Kysymykseen suhtauduttiin vakavasti; Vastaajat ajattelivat ääneen aiheesta kuulemiaan uutisia ja muistelivat kahvipöytäkeskusteluja. Köyhyyden ja nälän yhteydestä ja muista kehitykseen liittyvistä kysymyksistä keskusteltiin paljon mökillämme. Muutamalla aiheeseen perehtyneellä oli konkreettisia ehdotuksia maailman nälkäisten auttamiseksi. Vastauksesta palkinnoksi saadun Reilun kaupan banaanin moni olisi antanut nälästä kärsivälle kanssaihmiselle.

Ja missä sitten on eniten nälkää näkeviä ihmisiä? Käy tutustumassa Maailman ruokaohjelman nälkäkarttaan.
Takaisin
MySpace