Tiivistelmä

Kaisa Karttunen

Helsingin Yliopisto

Maaseudun tulonmuodostus ja tulonlähteiden monialaistuminen – tutkimus itäisessä Sambiassa 

Maaseudun toimeentulolähteiden monialaistuminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus kehitysmaissa. Pienviljelijätaloudet monialaistuvat, koska niillä on tarve hallita riskejä, tasoittaa tulovirtoja vuodenaikojen välillä, työllistää omaa työvoimaansa, selviytyä heikosti toimivilla markkinoilla tai yksinkertaisesti pysyä hengissä. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää maaseudun pienviljelijätalouksien toimeentuloa ja sen monialaistumista itäisessä Sambiassa. Aineistona käytettiin Sambian itäisen läänin neljässä kunnassa v. 1985/86 tehtyä kyselytutkimusta ja vuonna 2003 samoista kunnista ja osittain samoista pienviljelijätalouksista kerättyä kysely- ja haastatteluaineistoa. 

Tulosten mukaan 70 prosenttia tilojen kokonaistuloista kertyi omasta maataloudesta ja 30 prosenttia sen ulkopuolelta. Tärkeitä ulkopuolisia tulonlähteitä olivat mm. metsän tuotteiden keräily, tilapäistyöt toisten maatiloilla, pienimuotoinen yrittäminen ja sukulaisilta saadut rahalähetykset. Niistä useimmat liittyivät kuitenkin maatalouteen tavalla tai toisella. Toiminta oli luonteeltaan paikallista ja siten ulkopuolista rahaa kanavoitui maaseudulle vain vähän. Rajalliset mahdollisuudet lähiympäristössä vaikeuttivat uusien tulonlähteiden löytämistä. 

Kahden tutkimusajankohdan välillä Sambian maatalouspolitiikka muuttui maissin viljelyyn keskittyvästä, tuotantoa ja kulutusta tukevasta ja rajasuojaa ylläpitävästä politiikasta lähes tuettomaksi ja markkinoiden avoimuutta korostavaksi politiikaksi. Tämä muutti maaseudun toimintaympäristöä merkittävästi. 

Muutosten seurauksena puuvilla syrjäytti maissin tärkeimpänä myyntikasvina. Siitä saatu hinta ei kuitenkaan korvannut maissin myynnistä saatujen tulojen alenemista eivätkä muutkaan tulonlähteet korvanneet maissitulojen laskua. Pienviljelijätalouksien kokonaistulot olivatkin laskeneet tarkastelujaksolla ja jäivät vuonna 2003 alle kansainvälisesti käytetyn köyhyysrajan eli yhden US dollarin asukasta kohti. 

Tiloilla oli maata enemmän kuin sitä viljeltiin, mihin vaikutti mm. työvoiman, lannoitteiden ja siementen ja vetohärkien puute sekä heikosti toimivat markkinat. Pienviljelijätaloudet pitivät tärkeänä tavoitteena perheen ruokaturvan parantamista omaa tuotantoa lisäämällä. 

Keskeinen Sambian maaseudun ongelma oli, että valtion roolin pienentyessä syrjäinen maaseutu jäi vaille maatalous- ja muita palveluja ja yhteyttä markkinoihin, koska yksityissektorilla ei ollut kannusteita ottaa hoitaakseen valtion entisiä tehtäviä. Sambiassa tarvittaisiin uutta maatalous- ja maaseutupolitiikkaa, jonka toteutus ottaisi huomioon myös yksityissektorin roolin. Köyhimmät taloudet, joissa perheenpäänä on usein nainen, tarvitsisivat myös erityisiä turvaverkkoja, kuten ruoka-apua ja ilmaisia tuotantopanoksia.