Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

Suomalaisten osallistumisesta ja puolueiden tulevaisuudesta

Julkaistu: 24.11.2009

Tiedote

18.11.2009 

 

Suomalaisten osallistumisesta ja puolueiden tulevaisuudesta

 

Teoksessa Suomalaiset osallistujina - katsaus suomalaisen

kansalaisvaikuttamisen tilaan ja tutkimukseen tarkastellaan suomalaisten yhteiskunnallista osallistumista äänestämisen, kansalaisyhteiskunnan ja uusien osallistumismuotojen kautta. Julkaisun tavoitteena on koota yksiin kansiin tuore tutkimustieto suomalaisen äänestysaktiivisuuden, järjestöosallistumisen, epäkonventionaalisen osallistumisen ja verkko-osallistumisen tilasta.

 

Artikkelien kirjoittajat tarkastelevat sekä alueellisia että sosiaalisten ja ikäryhmien välisiä osallistumiseroja. Lisäksi he arvioivat mihin suuntaan näiden osallistumismuotojen voidaan ajatella kehittyvän tulevaisuudessa. Kirjassa pohditaan myös aihepiirin tietopohjan mahdollisia puutteita.

 

Rauli Mickelssonin toimittamassa artikkelikokoelmassa Puolueiden tulevaisuus pohditaan puolestaan kansanliikkeiden ja puolueiden tulevaisuutta. Kirjassa tarkastellaan muun muassa puolueita synnyttäviä ja ylläpitäviä ristiriitaulottuvuuksia, kansalaisten politiikkatietämyksen ja puolueiden tulevaisuuden välistä suhdetta sekä deliberatiivisen demokratian mahdollisuuksia puolueiden näkökulmasta.

 

Kirjassa pohditaan myös puolueiden ja medioiden välistä suhdetta sekä niitä kehitysmahdollisuuksia, joita internet voisi puolueille tulevaisuudessa tarjota. Lisäksi kirjoittajat pohtivat miten Euroopan parlamentissa toimivat puolueet voisivat paremmin ottaa huomioon kansalaismielipiteen ja miten globaali puoluekenttä voisi syntyä.

 

Lisätietoja:

 

erikoissuunnittelija Niklas Wilhelmsson, oikeusministeriö, puh. 09 1606 7966,sähköposti:niklas.wilhelmsson@om.fi

 

 

http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/1247667713779

 

http://www.om.fi/Etusivu/Julkaisut/1247667717444

 

Takaisin
MySpace