Fores: Utsläppsmarknader - päästömarkkinat
Foresin julkaisema tutkimusraportti "Utsläppsmarknader" keskittyy pohtimaan päästökaupan toimintaperiaatteita niin Euroopassa kuin globaalillakin tasolla. Julkaisu tarjoaa näköaloja siihen, miten EU:n ETS:n (Emission Trading System) päästökauppa on tähän saakka toiminut, miten sen tulevaisuudessa tulisi toimia ja miten järjestelmää voitaisiin muutta parempaan suuntaan.
Vuodesta 2005 lähtien toiminut maailman suurin päästökauppajärjestelmä ETS on julkaisun mukaan toiminut alkuvaikeuksistaan huolimatta yllättävän hyvin. Järjestelmässä on kuitenkin vielä paljon parantamisen varaa, esimerkiksi päästöoikeuksien lahjoittamisesta tahoille jotka jo entuudestaan saastuttavat liikaa olisi julkaisun mukaan päästävä eroon. Vaihtoehtona kyseiselle toimintamallille tarjotaan huutokauppamallia, jossa jokaisen saastuttavan yrityksen tulisi ostaa omat päästöoikeudensa.
Julkaisu suhtautuukin positiivisesti päästömarkkinoihin ja sen mahdollisuuksiin. Ne nähdään maailman johtajien merkittävimpänä ohajusmekanismina ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa.
Raportti on julkaistu kokonaisuudessaan myös verkossa
Foresin kotisivu: www.fores.se
Takaisin