Otteita kirjasta joka nousi heti kirjalistasuosikkieni kärkeen:

Päivi Kuusela/e2

Ilmastonmuutos.Nyt.Muistiinpanoja Maailmanlopusta

Pasi Toiviainen

"Miksi sitten itse toisinaan epäilen omaa maailmanlopun visiotani? Se ei johdu siitä, että epäilisin ajatteluni lähtökohtia vääristyneiksi...Tietopohja pitää. Kaikki tieto viittaa katastrofiin... Mutta olen huomannut ajattelevani, että jospa kaikesta huolimatta kaikki kääntyy sittenkin parhain päin; jospa ihminen viisastuu tai jospa planeettamme on sittenkin armelias. Ainut mikä jää  jäljelle, on toivo. Se näyttää pärjäävän kaiken rationaalisen ajattelun tulituksen ja faktatiedon pommituksen keskelläkin.

Olemme todella jo niin syvällä suossa, että enää vain toivo pitää päätämme pinnalla. Ennen kaikkea toivo on sitä, että vihoviimeinen takaisinkytkentä osoittautuisi tehokkaasti lämpenemistä hidastavaksi; että ihmiskunta reagoisi maapallon lämpenemistä saamaansa tietoon ja lopettaisi päästönsä todella nopeasti...

On huomattava, että meillä vielä jäljellä oleva toivo ei tarkoita sitä, että itse ilmastonmuutos ja sen kiihtyminen olisivat jotenkin epävarmoja asioita.Se ei myöskään tarkoita, että nykyisen kaltaisella elämänmenolla voisi sittenkin olla mahdollisuuksia. Jäljellä oleva toivo on nimenomaan siinä, että tilanne kohdataan nyt kiertelemättä, silmästä silmään. Vain siten voidaan tehdä riittävän suuria ja nopeita, perustavanlaatuisia muutoksia.

Vastuuttomuutta ei ole tämän kertominen vaan kertomatta jättäminen. Kansan suojeleminen liian raskailta asioilta on turhaa siksikin, että enemmin tai myöhemmin tiedot kuitenkin vuotavat ja leviävät yleiseen tajuntaan...Käsitykseni on, että vuosituhannen vaihteessa maailmalla alkanut "toinen ilmastoherätys" sisältää viimeisen varoituksen.

Mutta jos kynnysarvona on toivo, eikö juuri sen ylläpitämiseksi pitäisi nyt olla pelottelematta tulevalla ja valaa vain uskoa ihmisiin? Kyllä ja ei...

Me elämme historiallisessa käännekohdassa, jossa ainoa toivo on, että me havaitsemme, ymmärrämme ja myönnämme olevamme nyt kasvotusten itsensä maailman loppumisen kanssa. ..Apokalyptisen ilmastokatastrofin uhan todellisuuden myöntäminen ei siis- ainakaan vielä tässä vaiheessa- merkitse toivosta luopumista eikä synkkyyteen vajoamista. Toivo saa vain uudenlaisen sisällön. Ilmastoherätyksen läpikäyminen on kuin kriisikokemus. Jos sen kokee niin syvästi ja kokonaisvaltaisesti kuin maailman nykytilanne edellyttää, se tuntuu vievän elämältä pohjan. Se pakottaa laittamaan elämänarvot uuteen uskoon. Mutta kuten monet henkilökohtaisen tragedian läpikäyneet todistavat,tällaisen koettelemuksen kautta on löydettävissä uudenlainen rauha. Paljastuu, mitkä asiat elämässä todella ovat tärkeitä. Kun on kerran menettänyt "kaiken", oppii arvostamaan elämän pieniä asioita. Ja mikä tärkeintä, kun elämänarvot ovat kohdallaan, sitä tekee hyviä tekoja. Meidän on nyt käytävä läpi tälläinen kriisikokemus kollektiivisesti. Sen jälkeen maailma voi alkaa parantua."

Otteet ovat kirjan sivuilta 354-359.