Lauri Rapelin väitöskirja "Tietääkö kansa? - Kansalaisten politiikkatietämys teoreettisessa ja empiirisessä tarkastelussa"
PM Lauri Rapelin väitöstutkimuksen tulokset osoittavat, että kansalaisten tietämys vaikuttaa olevan korkeampaa kuin mitä aiempi tutkimus osoittaa, kun aiemmasta poiketen mitataan äänestämisen kannalta relevanttia tietämystä.
Näyttää lisäksi siltä, että kansalaisten politiikkaan liittyvä tieto on jakaantunut Suomessa tasaisemmin kuin mitä aiemmat, lähinnä Yhdysvalloissa tehdyt tutkimukset ovat osoittaneet. Äänestysikäistä väestöä edustavassa vastaajajoukossa mitattu tietämys jakaantui tavalla, joka muistuttaa nk. pragmaattisen demokratian mallia.
Demokratian paradoksin käsittelyssä on selvittämättä jäänyt mm. se, mitä tarkoitetaan toteamuksella, että demokratia näyttää toimivan? On epäselvää milloin demokratian voidaan katsoa toimivan ja toisaalta milloin se lakkaa toimimasta.
Lauri Rapelin väitöstutkimus on osa Turun yliopiston politiikan tutkimuksen laitoksella toteutettavaa Suomalaisten politiikka-tietämys kansainvälisessä vertailussa -tutkimushanketta.
Yhteystiedot Turun yliopiston viestintä
sähköposti: viestinta@utu.fi
puhelin: (02) 333 5909, 333 5979, 333 6225
telefax: (02) 333 6310
Uutisen lähde: http://domino.utu.fi/tiedotus/tiedotukset.nsf
