Vinkkaa kaverille

Sähköposti lähetettiin
onnistuneesti!
Kaverisi sähköposti:
Nimesi:

TU:Elpyminen ja osaamisen uudentaminen osaksi työaikaa

Julkaistu: 02.12.2009
TU: Työaika täytyy määritellä uudelleen,
tiedote 27.11. 

Elpyminen ja osaamisen uudentaminen osaksi työaikaa

Puolet toimihenkilöistä kokee vapaa-ajan täyttyvän vastuista ja velvollisuuksista Toimihenkilöunionin (TU) laajan jäsentutkimuksen perusteella suurin toimihenkilön työssä jaksamiseen ja motivoitumiseen vaikuttava tekijä on ajan ja energian jako työn ja muun elämän välillä.  Työ uhkaa litistää yhä pahemmin toimihenkilön elämän muita osa-alueita.

Toimihenkilöunionin puheenjohtajan Antti Rinteen mielestä työaika on säänneltävä uusiksi, koska  tuoreet koulutetut sukupolvet suhtautuvat työhön toimeentulon ja hyvinvoinnin lähteenä hyvin eri tavalla kuin edeltäjänsä.

- Iso osa tästä joukosta on rohkeampi tekemään itseensä vaikuttavia ratkaisuja hyvinkin itsenäisesti ja myös itsekkäästi. Vaatimus työurien pidentämisestä edellyttää, että mahdollistetaan eri määrä työtä eri aikoina iän ja elämäntilanteen mukaan. Työelämässä on lisättävä eikä vähennettävä mahdollisuuksia ja oikeuksia palautumiseen ja uusintumiseen.

Toimihenkilöunioni julkisti perjantaina Kirkkonummella pidetyssä työaikaseminaarissa kymmenien tuhansien jäsenten näkemyksiin perustuvan keskusteluasiakirjan työajan uudistamisesta. Liitto haluaa avata yhteiskunnallisen keskustelun siitä, miten työ ja yksilön muut tarpeet yhdistetään elämän eri vaiheissa.

Toimihenkilöunionin keskusteluasiakirjassa esitetään konkreettisia tavoitteita työajan uudistamiseksi.

- Elpymiseen ja osaamisen kehittämiseen tai kokonaan uudentamiseen käytetty aika on rinnastettava työaikaan yhtä hyväksyttävänä osana kuin itse työkin, on sitten kysymys esimerkiksi viikoittaisesta, vuosittaisesta tai työuran mittaisesta ajankäytöstä, Rinne toteaa.

Liitto haluaa, että yhteiskunnallisesti tuottava työ rinnastetaan työaikaan ja otetaan osaksi työuraa.

- Tällaista työtä on esimerkiksi omien vanhempien hoitaminen. On luotava järjestelmä, joka yhdistää yksilöiden ja yritysten tarpeet ja rakennettava järjestelmälle rahoitusmallit.

Toimihenkilöunionin asiakirjassa todetaan, etteivät pelkkään työpaikalla läsnäoloon tai tuntimääriin perustuvat työaikajärjestelmät enää toimi nyky-yhteiskunnassa. Esimerkiksi tietotyötä ei voida erotella tapahtuvaksi vain tietyssä paikassa tiettyyn aikaan.

Lisätietoja: 


- TU:n Mikä työajaksi -keskusteluasiakirjasta puheenjohtaja Antti Rinne, 040 500 7626
- Toimihenkilöiden työmarkkinatutkimuksesta tutkija Petri Palmu, 050 444 6390


Koko tiedote osoitteessa
http://www.toimihenkilounioni.fi/web/easypagepro/index.php?id=8587

Takaisin
MySpace