Heini Utunen Ziv kuuluu siihen liian vähälukuiseen porukkaan, joka miettii EU:n ja Balkanin suhdetta Suomessa. e2 on ylipäätään aktivoitunut asiassa, kuten lounaskeskustelu 30.11. osoittaa. Tilanne ei ole ollenkaan ongelmaton, vaikka optimismi on aina tarpeen.

Olen ollut EU:n laajentumisen kannattaja ja olen sitä edelleen. EU:n lisäksi on kosolti muitakin organisaatioita tai sidonnaisuuksia, joiden tavoitteena on rauha, oikeudenmukaisuus, demokratia ja tasa-arvo. On Euroopan Neuvosto, ETYJ, OECD jne.

EU on pisin vapaaehtoinen rajat ylittävä organisaatio historiassa. Sen jäsenyys edellyttää paitsi halua integroitua, myös kykyä. EU:n itälaajentuminen tapahtui liian nopeasti, ei suinkaan liian hitaasti. Laajentuminen yhdisti Eurooppaa mutta hajotti EU:ta. Taloudelliset ja sosiaaliset erot ovat huomattavan suuret jäsenmaiden kesken. Myös kokemukset integraatiosta ovat erilaisia. Vanhoissa jäsenmaissa on hyviä kokemuksia kansallisesta päätöksenteosta ja sopeutuminen integraatioon vie aikaa. Uusissa jäsenmaissa on huonoja kokemuksia integraatiosta ja sopeutuminen vapaaehtoiseen vie aikaa. Homogeenisestä EU:sta tuli heterogeeninen.

EU ei ole hyväntekeväisyysyhteisö, vaan raadollinen etuyhteisö. Periaatteessa se on humanitäärinen solidaarisuusjärjestö, mutta käytännössä ei. Laajentuminen edellyttää molemminpuolista hyötyä. Ajatus, että Balkan toisi lisää ostovoimaa sisämarkkinoille, on kauniisti sanottuna vieras. Kohtuullisen pitkään.

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että balkanilaiset kuuluvat EU:hun, mutta jotta se onnistuisi, tarvitaan aikaa. Eräs europarlamentaarikko totesi itälaajentumisesta, että kyse on siitä, että boa on nielaissut täysikasvuisen porsaan. Sulattelu vie aikaa ja voi hidastaa boan liikettä.

Eri asia on se, että on tahoja, jotka kannattavat laajentumisia, koska ne hidastavat yhteistyön syventämistä. Britannia on juuri siksi innokas laajentumisen kannattaja unohtaen sen, että aikanaan laajensi kansainyhteisöään vakiinnuttaakseen keskusjohtoisen mallinsa ympäri maailman. Paradoksaalista.

EU on ollut tehottomuuden tilassa. Perussopimuksen hyväksyminen ei sitä muuksi muuta. Pelissä ovat kansalliset edut. Protektionismi nostaa päätään. Suomi on liput hulmuten ollut eturivissä vaatimassa enemmistöpäätösten lisäämistä, mutta sokerit ja 141:t ovat saaneet monet miettimään uudelleen, että eihän tässä näin pitänyt käydä. EU:n tuet suunnataan oikeutetusti köyhiin uusiin maihin, joihin balkanilaisetkin kuuluisivat, mutta mikä on halu maksaa tukea, jos samaan aikaan kotimaassa lopetetaan tiloja?

Jäsenyyden odottaessa on monia muitakin väyliä auttaa hädässä. Taloudellis-sosiaalinen apu ei edellytä jäsenyyttä eivätkä suorat investoinnit eli työn tarjoaminen myöskään. Maltillinen vauhti ei todellakaan tarkoita selän kääntämistä, päinvastoin. EU pitää ensin saada toimivaksi. Mitä lähemmäksi todella tiivistä unionia, sitä paremmin saamme balkanilaiset mukaan. Vain vähän kärjistäen: joka haluaa Balkanin mukaan, kannattaa liittovaltiota.

Peter Ekholm
tutkija