Hangon keksejä, kosteita silmäkulmia
Viime päiviä ovat sävyttäneet sekä jälleennäkemisen riemu että jäähyväisten haikeus. Hyvästelin eilen Aidan ja lainaäidin, muut nabluslaiset ystävät armaat, Project Hopen poppoon ja kotikulmien puolikesyn kissaemon poikasineen. Äkillinen tarve räpsytellä silmiä kimppataksin kiitäessä Nablusista kohti Ramallahia ja Jerusalemia ei johtunut pelkästään auringonpaisteesta.
Jään kaipaamaan montaa asiaa – ystäviä, jasmiinin tuoksua, lasten kanssa juttelua kadulla, aamuöistä rukouskutsun kaikua, auringonlaskun kajoa vuorten silhueteilla. Palestiinalaista elämäntapaa á la Konin perhe. Ennen kaikkea Aidaa. Vastaisuudessa on käytävä kylässä useammin.
Ennen viimeistä päivän mittaista piipahdusta Nablusissa vietin elämäni ensimmäiset päivät Israelissa. Tel Aviv oli hämmentävä paikka Nablusin ja Jerusalemin jälkeen. Rantabulevardit, uimarannat ja yöelämän syke olivat kuin toisesta maailmasta. Kumpaakin kulttuuria yhdistää kuitenkin tietynlainen hötkyilemättömyys. Asiat hoidetaan kunhan keritään, vuoren varmasti kuitenkin – ainakin useimmiten.
Mikä näitä kahta kansaa oikein erottaa? Sekä israelilaisten että palestiinalaisten hallinto ja valtiokäsitys nojaavat ainakin osin kansallistunteen lisäksi uskonnolliseen taustaan. Kummassakin yhteisössä elämän ja lähimmäisen kunnioitus ovat arvossaan. Miksei tämä ajattelutapa yllä raja-aidan toiselle puolen?
Osin varmaan siksi, että yhteydet tavallisten kansalaisten välillä ovat olemattomat. Kuvaa toisen osapuolen uhkaavuudesta pidetään yllä molemmin puolin: palestiinalainen lapsi kohtaa ainoastaan israelilaisia sotilaita, Israelin kansalaisten arkea ovat pommi-iskujen pelossa toteutetut turvatarkastukset ostoskeskusten ovilla. Betonimuurin takana asuva naapuri on useimmiten muukalainen. Miksi?
Kumpikaan osapuoli ei voi toisen olemassaolon oikeutta kiistää. Siltoja israelilaisten ja palestiinalaisten välillä on olemassa, on ollut koko yhteisen taipaleen ajan. Ruohonjuuritason yhteistyö vain saa huomattavasti konflikteja vähemmän huomiota niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Hyvät uutiset eivät ole uutisia.
Sopuisa rinnakkaiselo olisi kuitenkin lottovoitto kummallekin kansanryhmälle. Uskon, että israelilaisten ja palestiinalaisten kadunihmisten ajatus seuraa samoja latuja.
Ai niin, viimeisimmän palestiinalaisen lingvistisen teorian mukaan suomenkielen kantaisä oli viikinki, jolta vihulainen oli taistelussa vienyt puoli kieltä. Hyvää yötä kun ei ainakaan vielä taivu sujuvasti palestiinalaiseen suuhun. Harjoitukset jatkuvat.
Taru Savolainen
e2
Takaisin
Jään kaipaamaan montaa asiaa – ystäviä, jasmiinin tuoksua, lasten kanssa juttelua kadulla, aamuöistä rukouskutsun kaikua, auringonlaskun kajoa vuorten silhueteilla. Palestiinalaista elämäntapaa á la Konin perhe. Ennen kaikkea Aidaa. Vastaisuudessa on käytävä kylässä useammin.
Ennen viimeistä päivän mittaista piipahdusta Nablusissa vietin elämäni ensimmäiset päivät Israelissa. Tel Aviv oli hämmentävä paikka Nablusin ja Jerusalemin jälkeen. Rantabulevardit, uimarannat ja yöelämän syke olivat kuin toisesta maailmasta. Kumpaakin kulttuuria yhdistää kuitenkin tietynlainen hötkyilemättömyys. Asiat hoidetaan kunhan keritään, vuoren varmasti kuitenkin – ainakin useimmiten.
Mikä näitä kahta kansaa oikein erottaa? Sekä israelilaisten että palestiinalaisten hallinto ja valtiokäsitys nojaavat ainakin osin kansallistunteen lisäksi uskonnolliseen taustaan. Kummassakin yhteisössä elämän ja lähimmäisen kunnioitus ovat arvossaan. Miksei tämä ajattelutapa yllä raja-aidan toiselle puolen?
Osin varmaan siksi, että yhteydet tavallisten kansalaisten välillä ovat olemattomat. Kuvaa toisen osapuolen uhkaavuudesta pidetään yllä molemmin puolin: palestiinalainen lapsi kohtaa ainoastaan israelilaisia sotilaita, Israelin kansalaisten arkea ovat pommi-iskujen pelossa toteutetut turvatarkastukset ostoskeskusten ovilla. Betonimuurin takana asuva naapuri on useimmiten muukalainen. Miksi?
Kumpikaan osapuoli ei voi toisen olemassaolon oikeutta kiistää. Siltoja israelilaisten ja palestiinalaisten välillä on olemassa, on ollut koko yhteisen taipaleen ajan. Ruohonjuuritason yhteistyö vain saa huomattavasti konflikteja vähemmän huomiota niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Hyvät uutiset eivät ole uutisia.
Sopuisa rinnakkaiselo olisi kuitenkin lottovoitto kummallekin kansanryhmälle. Uskon, että israelilaisten ja palestiinalaisten kadunihmisten ajatus seuraa samoja latuja.
Ai niin, viimeisimmän palestiinalaisen lingvistisen teorian mukaan suomenkielen kantaisä oli viikinki, jolta vihulainen oli taistelussa vienyt puoli kieltä. Hyvää yötä kun ei ainakaan vielä taivu sujuvasti palestiinalaiseen suuhun. Harjoitukset jatkuvat.
Taru Savolainen
e2
