Jotkut asiat eivät helpolla muutu. Jerusalemin vanhan kaupungin muslimikaupunginosan kupeessa sijaitsevat Faisal hostel oli taas puolillaan vähintäänkin omintakeisia persoonia. Löytyy elämän(sä) tarkoituksen etsijöitä, turkkilaista anoppiaan pakoileva australialaisnainen, joka oli juuri saanut tietää olevansa raskaana ja lähettänyt Turkissa kotipeltoja kyntävälle aviomiehelleen sähköpostitse kuvan raskaustestistä. Kokonaisuutta täydensivät muutama maailmanparantaja ja puolentusinaa aasialaista, jotka keskittyivät pelaamaan lautapelejä hostellin kahvihuoneessa.

Tänä vuonna kesäloma kuluu kiertolaisena Palestiinassa ja Israelissa. Pikkuhiljaa ikuisuustavoitteen saavuttaminen – valmistuminen – ajoi gradumateriaalin keruumatkalle. Tärkeää on myös kertoa matkan taustat mahdollisimman monelle ääneen, jotta ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet esittäisivät kiusallisia kysymyksiä homman etenemisestä riittävän usein.

Ja no, tunnustetaan nyt, ettei realismi sentään (vielä?) ole täysin kuihduttanut henkisen kukkamekkotytön idealismia. Jos maailmanparannususko ei tällä reissulla taas merkittävästi karise, se lienee patologista laatua.

Kaksi ensimmäistä viikkoa vietän pääosin Länsirannan pohjoisosassa sijaitsevassa Nablusissa. Kaupunki on tuttu kolmen vuoden takaa. Heinäkuu 2005 kului vapaaehtoisena englanninopettajana yhdessä kaupungin liepeillä sijaitsevista kolmesta pakolaisleiristä.

Project Hope –niminen järjestö tarjoaa pakolaisille, pääosin lapsille ja nuorille, englannin ja ranskan opetusta, taidekursseja sekä organisoi kirjekaveritoimintaa ulkomaille. Osallistun toivontuottamisprojektiin tällä kertaa taideleirin ohjaajana.

Ettei opinnäyte unohtuisi, kierrän leirin välipäivinä ja vapaa-aikoina haastattelemassa nuoria palestiinalaisia kansalaisjärjestöaktiiveja.

Jerusalemista Nablusiin ei muuten tarvinnut matkustaa yksin. Sain seurakseni saksalaistytön, joka suunnitelmistani kuultuaan päätti ex tempore lähteä pariksi päiväksi tutustumaan PH:n toimintaan.

Taru Savolainen
e2