Voi kuumuus… Olisin mikä päivä tahansa valmis vaihtamaan Nablusin helteen edes tunnin mittaiseen kunnon sadekuuroon. Paahtava aurinko koettelee melkoisesti Suomen viileään ja vähälumiseen kesään tottuneen tyttären toimintakykyä. Öisin pilvet kyllä verhoavat kaupunkia ympäröivien vuorten huiput harmaaseen huntuun, mutta aamun valjetessa aurinko ajaa ne matkoihinsa. Koskaan ei kai ole tyytyväinen vallitseviin olosuhteisiin, kotona varmaan marisisin kehnoista keleistä.

Kesäleirin ja graduhaastattelujen lomassa olen ehtinyt tapaamaan monia vanhoja ystäviä ja tekemään uusiakin tuttavuuksia. Iltaisin ei tosin kaupungilla hilluta, äitimuori on asettanut tiukaksi kotiintuloajaksi lapsuudestani tutun nukkumaanmenoajan, puoli yhdeksän. Tästä säännöstä poiketaan yleensä ainoastaan Aidan veljen Gabin ollessa kotona ja turvanamme kaupungilla.

Eilen teimme kuitenkin kahdestaan poikkeuksen ja viivyimme ulkona yli kymmeneen (ja saimme ankarat moitteet kotiin palattuamme). Perinteisiä palestiinalaisia lauluja esittävä Reem Banna konsertoi yliopiston ulkoteatterissa. Aidan mukaan hänen repertuaariinsa kuuluvat kappaleet ovat tuttuja vain ikivanhoille isoäideille. Sääli, jos näin todella on, sillä keikka oli kerrassaan upea kokemus. Lauantaina on suunnattava oitis levykauppaan. Toivon mukaan sellainen löytyy Nablusin ostoskeskuksesta, sillä aivan periaatteesta kompleksin palveluita on hyödynnettävä täysillä ennen sen siirtymistä Israelin armeijan haltuun.

Niin konsertissa, Aidan ystävän vauvakutsuilla kuin muissakin nuorten, sekä miesten että naisten, tapaamisissa naimisiinmeno on usein keskeinen puheenaihe. Kesäaikaan Nablusissa on melkein joka päivä häitä, töötti pohjassa iloisesta tapahtumasta viestittäviä autojonoja lipuu pääkadulla useita per ilta.

Sopiva kumppani pitäisi löytää siinä kahdenkymmenen ikävuoden korvilla: 25-vuotiasta naimatonta ja perheetöntä hiukkasen säälitään, kolmekymppisen katsotaan jo menettäneen mahdollisuutensa perheen perustamiseen. Siitä ilosta paitsi jääminen olisi hirmuinen menetys. Samaa asiaa mahtaa muuten pohdiskella aika moni suomalainenkin kolmeakymmentä hipova yksineläjä, mutta meillä asiaa ei puida yhtä avoimesti kuin täällä.

Viimeisin oppimani arabiankielen lause, mietelmiä á la Gabi, osuu teemaan. Vapaasti käännettynä: ”Avioliitto on katastrofinomainen tartuntatauti, johon lopulta sairastumme kaikki”.

Taru Savolainen
e2