Kiitos Venäjän viimeaikaisten vaalien, vaalitarkkailu on ainakin terminä tullut tutuksi laajalle yleisölle. Alkuvuoden uutisointia ovat leimanneet myös Pakistanin vaaleja edeltäneet ja Kenian vaaleja seuranneet väkivaltaisuudet. Näissäkin oloissa vaaleja tarkkaillaan, kulloisenkin valtion kutsusta ja suojeluksessa.

Maailman liki 200 valtiosta on joissakin niistä jatkuvasti vaalit ja usein, mutta ei aina, niihin liittyvä kampanjointi meneillään. Suomalaiset tarkkailevat eri kansainvälisten järjestöjen kautta vaaleja ja itse olen osallistunut viimeisimmäksi Kosovon, Armenian ja Moldovan vaaleihin

Moldova on siitä mielenkiintoinen kohde, että modernin historian ensimmäinen vaalitarkkailu tapahtui juuri kyseillä Mustanmeren pohjoisrannan alueella vuonna 1857. Krimin sodan jälkimainingeissa Itävallan, Iso-Britannian, Ranskan, Preussin, Ranskan ja Turkin edustajat tarkkailivat kiistanalaisen Moldovan ja Wallachian territorion yleisvaalit.

Kansainvälinen vaalitarkkailu on vahvistanut paikkaansa kansainvälisen yhteisön toiminnoissa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Vaalitarkkailun nousu liittyy globaaliin tavoitteeseen luoda toimiva demokratia maihin, joissa sitä ei ole ollut. Kansainväliset järjestöt tarkkailevat ennen kaikkea niin sanottuja siirtymämaita, nuoria demokratioita, mutta vaalitarkkailukoneistot ovat paikalla miltei kaikkialla, missä vaalit vaikuttavat merkityksellisiltä maan demokratiakehitykselle. Vaalitarkkailutehtävät ovat järjestelmällisiä ja systemaattisia ja luonteeltaan hyvin kansainvälisiä.

Vuonna 2005 hyväksytyn YK:n julistuksen kansainvälisen vaalitarkkailun periaatteista on allekirjoittanut parisenkymmentä, pääasiassa valtioidenvälistä yhteistyöjärjestöä. Euroopan unioni tarkkailee suurella budjetilla ja noin 10–15 vaalia vuodessa kolmansissa maissa, eli Aasiassa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa, jonne myös kehitysyhteistyömäärärahoja virtaa ja joissa demokratiakehitys on erityisen mielenkiinnon alla.

EU:n miljoonabudjettisia tarkkailuja vaatimattomampaa, mutta vähintään yhtä tehokasta on Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ vaalitarkkailu, joka suoritetaan sen jäsenmaissa, vaikkapa Kazakstanissa, Kanadassa, Azerbaidzhanissa, Turkissa tai Islannissa. Kansainvälinen tarkkailuryhmä Suomen kuntavaaleissa on todennäköisimmin ETYJ:n lähettämä. Pääpaino on kuitenkin Keski-Aasiassa ja hajonneeseen Neuvostoliittoon kuuluneissa maissa.

ETYJ:n kautta osallistuva USA rahoittaa merkittäviä tarkkailutehtäviä suorittavia järjestöjä, pääasiassa Carter Centeriä, International Republican Institutea ja National Democratic Institutea, kaksi viimeksi mainittua ovat vahvasti puoluesidonnaisia. Lisäksi Amerikkalaisten valtioiden liitto, Afrikan unioni, Euroopan neuvosto, maiden hallitukset, poliittiset ja parlamenttiryhmät ja vastaavat tahot tarkkailevat.

Moldovan turkkilaismaakunnan Gagauzian peräkylän kansakoululle saapuessaan tarkkailija voikin huomata, että vaalihuoneistoa kuormittavat äänestäjien sijasta kansainväliset tarkkailijat. Sekään ei voi olla tarkoituksenmukaista. Parhaimmillaan vaalitarkkailutoiminnot ovat hyvin koordinoituja ja vaalitarkkailijat ammattimaisesti käyttäytyvää, puolueetonta joukkoa, jonka tarkoitus ja tehtävä eivät ole puuttua vaalien suorittamiseen, vaan kirjaimellisesti tarkkailla.

Tarkkailua edeltää huolellinen suunnittelu ja valmistautuminen, erityisesti paikallisiin olosuhteisiin ja erityisesti vaalilainsäädäntöön tutustuminen. Vaalitarkkailun kantavia periaatteita ovat vaaliprosessiin puuttumattomuus ja puolueettomuus. Vaalien asiantuntija-apu ei liity vaalitarkkailuun eivät tarkkailijat ole neuvomassa tai osallistumassa prosessiin. Emme ole myöskään tarkastamassa, vaan kirjaimellisesti tarkkailemassa.

Vaalitarkkailijat saattavat toimiessaan havaita ja paljastaa vaalivilppiä. Tarkkailijoiden läsnäolo voi osaltaan ehkäistä mahdollisen huijauksen tapahtumasta. Vaalien ilmapiirin kannalta tarkkailijat saattavat olla hyödyllisiä, ehkäpä joku pelokas oppositiota kannattava äänestäjä päättää lähteä uurnille nähdessään puolueettomat tarkkailijat äänestysasemalla.

Hyödyllisintä vaalitarkkailussa vaaleja järjestävän maan kannalta on vaalihallintoon ja vaalien suorittamiseen liittyvien suositusten kirjaaminen. Samoja perusasioita korostetaan raporteissa vaaleista toiseen: äänet on laskettava äänestysasemalla ja tulokset esitettävä, kullakin on vain yksi ääni, äänioikeutettujen listat on oltava kunnossa ja mieluiten todennettavissa, vaalilautakunnat on koulutettava työhönsä, vaaleja tulee voida tarkkailla ja prosessissa kaiken muun paitsi äänestyslipukkeen, tulee olla läpinäkyvää. Valitettavasti läpinäkyviä äänestyslippuja näkee tämän tästä.

Jos vaalitarkkailu auttaa vaalijärjestelmän parantamisessa ja vaalien toimittamisessa, on kansainvälinen yhteisö varmasti saavuttanut sen, mitä panostuksillaan vaalitarkkailuun tavoittelee, unohtamatta tietenkään suuren tason demokratiatavoitetta. Vaalitarkkailu on yksi pieni ja hyvin tekninen osa demokratisoitumisessa, jota ei voi ulkopuolelta mihinkään itsenäiseen valtioon kantaa, mutta jota prosessia voidaan eri tavoin tukea.

Keskiaasialaisen äänestäjän kannalta on selvästikin kiinnostavaa nähdä käsinauhoin varustetut ulkomaalaiset omassa kylässään vaaleihin liittyviä kysymyksiä kyselemässä ja lomakkeita täyttelemässä. Kansainväliseen ihmisoikeusjulistuksen mukaan ihmisellä on oikeus ilmaista kantansa säännöllisten ja aitojen vaalien kautta. Sen demokraattisen oikeuden toteutumisesta on vaaleissa yksittäisen kansalaisen kannalta kysymys.


Heini Utunen

Kirjoittaja on jyväskyläläinen kaupunginvaltuutettu ja EU:n alueiden komitean jäsen, joka työskentelee sisäministeriön alaisuudessa toimivassa Kriisinhallintakeskuksessa, jossa koulutetaan siviilikriisinhallinnan alan asiantuntijoita ja vuodesta 2009 lähtien myös vaalitarkkailijoita.

Crisis Management Centre (CMC) Finland
www.cmcfinland.fi