Blogit

-

Itämeren ekosysteemeistä kannattaa pitää huolta

Blogi

Kuinka pitää huolta Itämeren ekosysteemeistä niin, että ihmisten aiheuttamasta paineesta huolimatta ne jatkossakin toimivat ja tuottavat hyötyjä myös ihmiselle? 

Tähän kysymykseen sukellettiin EU:n BONUS-ohjelmasta rahoitetussa MARES-tutkimushankkeessa, jossa e2 Tutkimus oli mukana yhdessä Pellervon Taloustutkimuksen sekä Viron ja Saksan merentutkimuslaitosten kanssa. 

Ekosysteemipalvelu -käsitteen avulla ekosysteemien toimintaa voidaan tehdä näkyvämmäksi ihmisen hyötynäkökulmasta. Tällöin ekosysteemien elinvoimaisuutta tukevia päätöksiä voidaan tehdä esimerkiksi suunniteltaessa rakennus- tai vesiviljelyhankkeita. Emme kuitenkaan vielä tiedä tarpeeksi Itämeren erilaisten elinympäristöjen tuottamistaekosysteemipalveluistaja niiden tarjoamista hyödyistä. 

Näiden hyötyjen näkyväksi tekemisessä avuksi tulevat taloudelliset arvottamismenetelmät, joiden käytöstä ja sovellettavuudesta niin ikään tarvitaan lisää tietoa. Tämänhetkisen tiedontason kartoittamiseksi hankkeessa sovellettiin jo aiemmin kehitettyä arviointikehikkoa, jossa kunkin arvottamismenetelmän ominaisuuksia arvioidaan seitsenportaisella asteikolla. 

Paikkatietotyökalu kaikkien saataville

Nykytekniikka mahdollistaa tiedon keräämisen ja avoimen jakamisen visuaalisesti kiinnostavalla tavalla. Uudenlaista vuorovaikutteisuutta hankkeessa luotiin kehittämällä paikkatietotyökalu. Nyt tutkijoita ja asiantuntijoita kannustetaan jakamaan sen kautta tietojaan ekosysteemipalveluista ja niiden arvottamiseen sopivista menetelmistä Itämeren eri alueiden elinympäristöissä. Näin päätöksentekijät voivat löytää tietoa ekosysteemien tilasta Itämerellä ja sen rannikkoalueilla päätöksentekonsa pohjaksi. 

MARES-hankkeessa panostettiin tiedontuottamisen lisäksi myös tiedon jakamiseen. Edellä linkitettyjen politiikkasuositusten kieliversiot, uutiskirjeitä ja muita hankkeen julkaisuja löydät hankkeen verkkosivuilta. 

Kirjoittajat

Anni Savikurki

Anni Savikurki

Vanhempi asiantuntija, maatalous- ja metsätieteiden maisteri​ (toimivapaalla 14.9.2024 asti)

Kestävät ruokajärjestelmät ja ruokaturva, kestävä kehitys, tiedeviestintä ja vuorovaikutus

+358 40 8344 829 anni.savikurki@e2.fi
Katso koko profiili