Uutiset

-

VTT Matti Välimäki tutkijaksi E2 Tutkimukseen

Uutiset

Valtiotieteiden tohtori Matti Välimäki on nimitetty tutkijaksi E2 Tutkimukseen. Välimäki on muuttoliikkeisiin, maahanmuuttopolitiikkaan, puhe- ja ajattelutapoihin sekä puolueiden näkemyksiin erikoistunut tutkija. Hän siirtyy E2 Tutkimukseen Turun yliopistosta, jossa hän on työskennellyt erikoistutkijana ja yliopisto-opettajana. Välimäki on ollut tutkijana myös Siirtolaisuusinstituutissa.

E2 Tutkimuksessa Välimäki työskentelee kansainväliseen osaamiseen liittyvässä tutkimushankkeessa, jota johtaa tutkimusjohtaja Mari K. Niemi.

”Hienoa päästä tekemään tutkimusta kokeneessa monitieteisessä tiimissä. Olen innostunut E2 Tutkimuksen tavasta tuottaa tietoa ajankohtaiseen keskusteluun ja päätöksenteon pohjaksi”, sanoo Välimäki.

”Kansainvälinen osaaminen on Suomen menestyksen avaintekijöitä. Tartumme aiheeseen innovatiivisesti ja ratkaisuhakuisesti lokakuussa julkistettavan kansallisen konsortion voimin. Matti on aihepiirin vahva osaaja, jolla on kokemusta myös politiikkasuositusten tekemisestä. Arvostamme lisäksi Matin viestintä- ja vuorovaikutustaitoja. Hienoa tarttua työhön yhdessä”, kertoo Niemi.

”Monitieteisenä tutkimuslaitoksena E2 Tutkimus pystyy palvelemaan tiedolla eri sektoreiden päättäjiä kansainvälistymiseen liittyvässä moniulotteisessa kysymyksessä. Matilla on alan erityisosaamista ja taitoa keskustella tietoon nojaten. Toivotan hänet lämpimästi tervetulleeksi E2 Tutkimukseen”, sanoo E2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila.

E2 Tutkimus on monitieteinen yleishyödyllinen tutkimuslaitos, joka palvelee tiedolla kuntia, ministeriöitä, yrityksiä, järjestöjä, säätiöitä, poliittista päätöksentekoa ja mediaa. E2 Tutkimuksen tavoitteena on olla entistä painavampi yhteiskunnallisten ilmiöiden selittäjä, ja tätä tavoitetta palvelevat muun muassa uudet rekrytoinnit ja hankekumppanuudet.

E2 Tutkimuksen hallituksen puheenjohtaja on Risto Murto ja varapuheenjohtaja Anna Herlin. Liikevaihto on noin miljoona euroa.

Lisätietoa:

Mari K. Niemi, tutkimusjohtaja, +44 7737 161944
Karina Jutila, johtaja, +358 50 5515 361