Blogit

-

Kiireinen kevät, uuteen kurkottava syksy

Blogi

Tästä alkaa tulla tapa. Viimeisinä työtunteina ennen lomaa kirjoitan blogiin E2 Tutkimuksen kuulumiset. Katson menneitä kuukausia, ja ajatukset saavat käväistä tulevassa.

E2 Tutkimus on liikkeessä. Kevät on ollut uusien osaajiemme esiinmarssi. Nuorten hyvä elämä -tutkimushankkeen loppuraportti julkistettiin, ja laaja uutisointi on ollut palkinto työstä. Kuukausi julkistuksen jälkeen mediaseuranta kertoo yhä uusista pääkirjoituksista ja kolumneista, joissa hyödynnetään tutkimustuloksia. Asiantuntijoitamme pyydetään paneeleihin ja podcasteihin. Ilolla seuraan, miten nuoret tekijämme tiivistävät tietoa haastatteluissa ja vastaavat myös vaikeisiin kysymyksiin.

Toinen, toisenlainen kevään onnistuminen on ollut YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO:n ilmastostrategia. Kaisa Karttunen omistautui työlle vuoden päivät. Kaisa on osannut paitsi erittäin monimutkaisen substanssin myös sen, miten liki kahdensadan jäsenmaan tavoitteita sovitetaan yhteen useiden yhtäaikaisten kriisien oloissa ja saadaan valmista aikaan. Kärsivällisyyttä ja diplomatian taitoja on testattu.

Kaisasta on tullut meille esikuva jo kauan sitten, enkä keksi uusia laatusanoja tähän. Sen voin sanoa, että ihminen, joka tekee töitä maailmanlaajuisesti, ei hötkyile yllätysten edessä. Asiat otetaan vastaan ja hoidetaan. Vahva tietopohja ja vuosikymmenten kokemus antavat rauhan.

Kolmas ilon aihe on ollut työyhteisömme tunnelma. En väitä, että jokainen työpäivä on ollut mukava, helppo ja paineeton. En väitä, että työkaverin tai yhteistyökumppanin tarpeiden ja kiireen yhdistäminen on ollut vaivatonta. Tunnistan kuitenkin, että olemme onnistuneet kokoamaan E2 Tutkimukseen joukon eri-ikäisiä ammattilaisia, jotka arvostavat toisiaan ja haluavat palvella tiedolla yhteiskuntaa ja kaikkia, jotka kantavat vastuuta ja ratkovat aikamme ongelmia. Työmme on merkityksellistä, ja edessä on jännittäviä uusia mahdollisuuksia.

Keväällä teimme työstämme parin minuutin esittelyvideon. Uskon, että se kiteyttää ytimen. Videon toteutuksesta kiitän Twelve videotuotannon Teemu Kiiskistä.  

Uutta kohti kumppaneiden kanssa

Työmme jakautuu kolmeen osaan: menossa oleviin tutkimuksiin ja asiantuntijatöihin, suunnittelupöydällä oleviin hankkeisiin sekä tukipalveluihin – siihen, että työnteon puitteet toimivat ja hallinnon koukerot täytetään. Kaikkiin kolmeen osioon tarvitsemme syksyllä lisää tekijöitä. Meillä on henkilöstömäärään nähden paljon töitä ja haluaisimme myös ottaa sisään lisää kiinnostavia toimeksiantoja.

Saamme inspiraatiota uutisista, kirjoista, tapaamisista ja arjen havainnoista. Sukupolvien ja väestöryhmien väliset suhteet, työelämän muutos ja osaajapula, ruokakriisi, kestävyys ja oikeudenmukaisuus ovat teemojamme. Ylipäätään havahdutamme yhteiskunnan muutoksiin ja piileviin signaaleihin. Kaistaa pitää jatkossa olla enemmän myös uudelle. Tämä on positiivinen ongelma, mutta ratkottavaa riittää lomien jälkeen.

Eteenpäin meno ei hirvitä. Olen tänä keväänä moneen kertaan huomannut, että E2 Tutkimuksessa vastuuta ei tarvitse kantaa yksin. Kollegat ovat luovia, energisiä, myötätuntoisia ja viisaita silloin, kun itsellä kone jumittaa.

Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus. Kun katson taaksepäin, näen sekä vaativia tilanteita että hersyvää iloa onnistumisista. Molempia hetkiä yhdistävät ihmiset, jotka ymmärtävät monitieteisen tiedon ja yhteisen voiman merkityksen.

Hallituksemme ja henkilöstömme lisäksi kiitän liki 60 organisaatiota – järjestöjä, yrityksiä, ministeriöitä, kaupunkeja, säätiöitä ja tieteen instituutioita – jotka luottavat meihin ja antavat aikaa, rahaa ja osaamistaan työhömme. Monimutkaisessa, vakavassa maailmassa yhteistyö ja vuoropuhelu ovat ainoat keinot tuottaa vaikuttavaa tietoa. Tästä jatkamme elokuussa. Kiitos.

Karina