Blogit

-

Lakataan tekemästä toisemme hulluiksi

Blogi

Claes Andersson kuoli viime viikolla. Kirjailija, poliitikko, lääkäri ja muusikko jätti jälkeensä henkisen perinnön, josta riittää jaettavaa. Andersson pystyi puhumaan elämästä, kuolemasta ja ihmisen heikkouksista monipuolisesti.

Keväällä Voima-lehden haastattelussa Andersson muistutti, miten paljon tiedetään ihmissuhteista, kommunikaatiosta, väkivallasta ja hulluksi tekemisen mekanismeista. Hän korosti, että toista auttaakseen tulee ymmärtää ihmisen kokemuksia, taustaa ja tuntemuksia. Toisaalta hulluksi tehdään toistolla ja etäännyttämällä kohde itseään koskevasta keskustelusta.

Poisnukkuneen ajatuksia on riskialtista tulkita. Erityisesti maallikko referoimassa lääketieteellisiä näkemyksiä on kuin vapaalla kädellä piirtely. Lopputulos ei välttämättä muistuta alkuperäistä.

Anderssonin laajasta kirjallisesta tuotannosta voi kuitenkin päätellä, että hän nimenomaan toivoi keskustelun jatkuvan.

”Joku lukee jonkun rivin, jonka olet joskus kirjoittanut”, hän sanoi, kun vanhuus oli jo vienyt voimia.

Andersson otti kantaa politiikkaan eläkevuosinaankin. Hänen mukaansa presidentti Donald Trumpilla on taitoa tehdä maailma hulluksi – tämä sanoo yhtä, seuraavalla hetkellä toista, kieltää sen toisen ja sanoo jo kolmatta. Epämääräisyydellään Trump pitää meitä otteessaan, koska on mahdotonta arvioida, mihin hän loppujen lopuksi pyrkii.

Trumpia lähempääkin löytyy hulluksi tekemisen taitoa. Sosiaalinen media on monelle paikka ärsyttää ja hajottaa ihmisten yhteenkuuluvuutta. Viesteillä ei rakenneta mitään, vaan härnätään ja hankitaan huomiota. Puhdas ilkeilykin ylennetään palautteeksi.

Myös politiikassa on tyhjänpäiväisyyttä ongelmiin nähden liian paljon. Andersson selitti tekemättömyyttä ihmisen taipumuksella odottaa, että joku muu, ulkopuolinen hoitaisi asian.

Hänen mukaansa elämäntapoja pitäisi muuttaa ilmastonmuutoksen vuoksi ja luopua ajatuksesta, että ihminen on luomakunnan kruunu. Andersson ei ollut toiveikas. ”Tämä meno on semmoista itsemurhamenoa”, hän totesi.

Optimismille on kuitenkin perusteluja. Ympäristön muuttuminen saa hitaimmatkin lopulta ymmärtämään, miten pieni ihminen on ja miten suuri on yhteinen vastuu elämän jatkumisesta maapallolla. Kun tilanteen vakavuus tajutaan, enemmistön energia käytetään ratkaisuihin eikä niihin sitoutuminen ole vaikeaa. Näin on tapahtunut sodissa ja kriiseissä ennenkin.

Maailmanmenoa ja ihmisen taivalta helpottaisi, jos hulluksi tekemisen sijaan tekisimme hyvää. Mukavista asioista ja onnistumisista kannattaisi myös iloita ääneen.

Loma-aika on tarjonnut hyviä uutisia eri aloilta. Etelä-Karjalassa Hiitolanjoella alkaa hanke, jolla elvytetään ainutlaatuista järvilohikantaa. WWF:n mukaan kyseessä on Suomen merkittävin padonpurkutyö, joka käynnistyy yhteisten ponnistelujen ansiosta. Poliitikot, paikalliset vaikuttajat, vesivoimayhtiöt ja kalastajat löysivät hankkeessa toisensa.

Pikakelaus kesän uutisiin kertoo, että valoa näkyy myös yritysten yhteiskuntavastuun kentällä. Kansainvälinen verkkoteknologiayhtiö Nokia on käynyt läpi noin 103 000 työntekijäänsä perusteettomien palkkaerojen löytämiseksi. Kauppalehden mukaan yritys poistaa pikavauhtia ne palkkaerot, joita ei voida selittää työhön liittyvillä asioilla. Näin Nokiassa edistetään monimuotoisuutta ja tasa-arvoa.

Eniten hyvää tehdään ihmisten arjessa uutisvälineiden ulottumattomissa. Viime viikkoinakin moni on kerännyt roskia rannalta, kuunnellut yksinäistä nuorta tai jututtanut vanhusta. Tavallinen on arvokasta.

Hellepäivinä moni toimittaja muisteli Claes Anderssonin poliitikkovuosia ja tapaa olla läsnä haastatteluissa. Päätoimittaja Jouni Kemppainen kertoi, että Anderssonilla oli aina rohkaisevia sanoja nuorelle journalistille. Hänellä ”oli varaa siihen.”

Hyvän tekemiseen on varaa kaikilla. Vaikka aika on kova ja kyyninen, itse kukin voi valita ystävällisen ja kestävän elämäntavan. ”Empatia on perussääntö”, Andersson linjasi.

Ihmisillä on loputtomasti kykyä raivostuttaa toisiaan, mutta raivolle ei kannata antaa valtaa. Parasta olisi, jos ihminen lakkaisi alistamasta ympäristöä ja toisiaan. Tämä edellyttäisi itse kultakin peiliin katsomista ja yhteistä voimaa vaalia käytöstapoja. Hyvän tekemiselle on tilaa kotona, kouluissa, työpaikoilla ja vapaa-ajalla.

Andersson ei uskonut kuolemanjälkeiseen uuteen alkuun. Kuolema oli hänelle tietoisuuden lakkaamista ja sitä, ettei ruumista enää ole. Ajatukset vainajasta jäävät parhaassakin tapauksessa vain toisen ihmisen muistiin.

Ihmisen maanpäällinen elämä on lyhyt matka syntymän ja kuoleman välissä. Tietoisuus kuolemasta ohjaa miettimään, miten päivänsä käyttää - tekeekö muita hulluiksi vai jättääkö kauniimman jäljen.

Teksti on julkaistu Kalevassa vieraskolumnina 30.7.2019.