Hanke etenee ja haastatteluja on tehty mukava määrä. Maatalousyrittäjien haastatteluiden alustava analyysi paljastaa monipuolisen kuvan päätöksenteon taustoista ja yhden ehkä jopa yllättävän yhdistävän tekijän. Elintarvikealan yritysten vastuullisuusohjelmien pohjalta tehdyistä haastatteluista voidaan todeta, että vastuullisuus ei ole vain sananhelinää alkutuotannossa. Yritysten vastuullisuusohjelmilla on konkreettisia vaikutuksia myös tuottajalle.

Viisi näkökulmaa maatalousyrittäjien päätöksentekoon

1. Arvopohjainen ajattelu

Monille viljelijöille ympäristötoimet eivät ole pelkkä velvoite, vaan osa identiteettiä ja moraalista vastuuta. Ilmastonmuutos, monimuotoisuus ja vesistöjen kunto ovat tärkeitä aiheita, joista ollaan huolissaan ja joihin halutaan vaikuttaa. Luontoa halutaan hoitaa sukupolvien yli, ja pellot nähdään perintönä, joka on jätettävä hyvässä kunnossa seuraaville polville.

2. Kannattavuusajattelu

Toisille ympäristötoimet ovat investointeja, jotka tukevat tilan kannattavuutta pitkällä aikavälillä. Esimerkiksi kasvipeitteisyys, viljelykierto ja maanparannus nähdään järkevinä ratkaisuina, jotka parantavat satovarmuutta ja vähentävät riskejä. Päätöksenteossa korostuu rationaalisuus ja tulevaisuuteen suuntautuminen: ympäristötoimet eivät ole pelkkä kustannus, vaan tapa varmistaa tilan elinvoimaisuutta. Tässä yhteydessä jotkut ottavat esiin elintarviketeollisuuden tai kaupan vaatimukset tuotannolle – ilman sitoumusta tietyllä tavalla toteutettuun tuotantoon tai ympäristötoimiin, tuotteita ei saa myytyä eteenpäin.

3. Tukiriippuvuus

Monet viljelijät kertovat suoraan, että osa toimista tehdään tukien vuoksi. Tämä ei tarkoita välinpitämättömyyttä ympäristöstä, vaan käytännön realiteettia: ilman taloudellista kompensaatiota lisätyö ja kustannukset voivat estää toimien toteuttamisen. Tukijärjestelmä koetaan välttämättömäksi, mutta sen monimutkaisuus ja ristiriitaiset ehdot herättävät turhautumista.

4. Tehokkuuslogiikka

Osa viljelijöistä näkee ympäristöhyödyn sivutuotteena tehokkuudesta. Täsmäviljely, automaatio ja panosten optimointi vähentävät päästöjä ja parantavat kannattavuutta. Teknologia tarjoaa keinoja yhdistää taloudellinen tehokkuus ja ympäristöhyöty, mutta se vaatii investointeja ja osaamista. Tämä ajattelutapa tuntuu korostuvan erityisesti nuoremmilla viljelijöillä.

5. Osa normaalia viljelyä

Monille ympäristötoimet eivät ole radikaali muutos, vaan jatkumoa tilan pitkäaikaisille käytännöille. Esimerkiksi viljelykierto ja ravinteiden hallinta nähdään osana “hyviä viljelykäytäntöjä”, ei erillisinä projekteina. Myös termien muutos (esim. multavuus/hiiliviljely) aiheuttaa kummastusta. Tämä selittää, miksi osa viljelijöistä suhtautuu neutraalisti politiikan retoriikkaan, he kokevat jo toimivansa vastuullisesti.

Hyvän mielen merkitys

Vaikka jaottelu auttaa hahmottamaan kokonaisuutta, todellisuudessa rajat eivät ole tiukkoja, vaan päällekkäisyyksiä esiintyy. Yksi ja sama maatalousyrittäjä voi nähdä ympäristötoimet sekä arvovalintana että järkevänä investointina, ja tukijärjestelmä voi toimia yhdistävänä tekijänä näiden välillä.

Joka tapauksessa, riippumatta kategoriasta, monet viljelijät kertovat ympäristötoimien tekemisen tuovan positiivista tunnetta ja merkityksellisyyttä. Tämä emotionaalinen ulottuvuus voi olla ratkaiseva tekijä ja se osaltaan selittää, miksi osa viljelijöistä tekee toimia, vaikka taloudellinen hyöty olisi vähäinen tai olematon. Onkin hyvä pohtia, kuten tässä hankkeessa tehdään, miten positiivinen kokemus merkityksellisyydestä voitaisiin sisällyttää maatalouden ohjauskeinoihin tai miten eri arvopohjalta toimivia maatalousyrittäjiä voitaisiin motivoida lisäämään ympäristötoimien tekoa.

Vastuullisuuden rooli kasvaa, mutta kuka maksaa lisäarvosta?

Vastuullisuus nähdään elintarvikeyrityksissä yhä keskeisempänä osana koko ruokaketjua, ja vastuullisuusohjelmien kattavuuden odotetaan laajenevan tulevaisuudessa. Elintarviketeollisuuden ohjelmat painottuvat erityisesti maatalouden ilmastopäästöjen vähentämiseen sekä luonnonmonimuotoisuuden tukemiseen, mutta eroavat kuitenkin toisistaan rakenteiltaan ja käytännön toimenpiteiltään. Osa yrityksistä panostaa neuvontaan ja tarjoaa tuottajille työkaluja esimerkiksi ilmastopäästöjen laskentaan, kun taas toiset täydentävät näitä rahallisilla kannustimilla päästöjä vähentäviin toimiin. Ohjelmien kehitystä ohjaa niin markkinoiden tarpeet kuin maatalouspolitiikan ja sääntelyn kehitys.

Keskeinen haaste on vastuullisuudesta saatavan lisäarvon realisoituminen tuotteiden myynnissä. Ei ole selvää, ovatko kuluttajat valmiita maksamaan enemmän esimerkiksi ilmastopäästöjen vähentämisestä tai luonnonmonimuotoisuuden vahvistamisesta. Jos vastuullisempi tuotanto ei tuo lisää euroja ruokaketjuun, on teollisuuden vaikea rahoittaa kannustimia uusien toimenpiteiden toteuttamiseen. Ilman taloudellisia kannustimia vaatimusten kiristäminen tuottajille ei näyttäydy realistisena eikä oikeudenmukaisena.

Mitä seuraavaksi?

Lopputalvesta lähetämme maatalousyrittäjille kyselyn, jossa selvitetään, mitkä tekijät kannustavat tai estävät ympäristötoimien toteutusta erityyppisillä maatiloilla, ja millaisilla maatalouspolitiikan tai markkinoiden muutoksilla ympäristötoimien toteutusta voidaan edistää. Näitä niin sanottuja vipupisteitä hyödyntäen kehitämme konkreettisia toimintamalleja, joita hiotaan edelleen alueellisissa Design Thinking -työpajoissa yhdessä viljelijöiden, neuvojien, päätöksentekijöiden ja teollisuuden edustajien kanssa. Yhteiskehittämisen tuloksena syntyy realistisia ja vaikuttavia ratkaisuja, joiden avulla ympäristötavoitteiden saavuttamista voidaan tukea entistä tehokkaammin.

Kirjoittajat:

Atte Penttilä E2 Tutkimus

Pekka Kinnunen PTT

Ville Piikki PTT