Muutamassa päivässä ajelin 1500 kilometriä suomalaisia maanteitä. Maisemat, tunnelmat ja ihmiset vaihtuivat. Tässä kommentissa pari ajatusta ratin takaa.

Matkalla Porin SuomiAreenaan mielessä pyöri suomalainen keskustelukulttuuri. Olisiko viimein niin, että puhumme toisillemme kärsivällisemmin kuin joitakin kuukausia sitten? Maailmantilanne vakavoittaa ja hillitsee ärjyntää. Toinen vaihtoehto on, että vaikenemme enemmän – ei vaan huvita osallistua, koska politiikan näytökset ja puhe ovat niin luotaantyöntäviä. Parempi elellä omaa elämää.

Suomea katsellessa tulee selväksi, miten erilaisissa todellisuuksissa elämme. Ihmisten tulot, voimat ja arjen mahdollisuudet ovat kaukana toisistaan. Mieleeni jäi nuori nainen, joka nojasi koko hentoisella vartalollaan Sörnäisten metroaseman seinään. Tyttö oli muissa maailmoissa – kovat aineet lamaannuttivat. Todennäköisesti hyväksikäyttäjät tavoittivat hänet nopeammin kuin apu.

Kirjoittelen tätä tekstiä Kokkolassa Chydenius-seminaarin takapenkissä. Lavalla on kolme parikymppistä nuorta juttelemassa demokratiasta. Yleisö on hiljentynyt kuuntelemaan Ruusa Kiiskilää, Hertta Pasasta ja Toivo Kiiskilää. Salin tunnelma on toinen kuin rutinoituneen ammattilaisen puhuessa – nuorten eduksi. Mieleeni jää kohtelias moite: poliitikot tekevät päätöksiä vain tätä hetkeä ajatellen, horisontti on liian kapea.

Suomessa pitäisi erottaa rutiinitason teot ja se taso, jolla hyvä tulevaisuus rakennetaan. Mittakaavan pitäisi näkyä puheissa, rahoituksissa ja päätösten toimeenpanossa. Rohkeutta ja riskinottoa tarvitaan kiireesti lisää.

Autoni kaartaa seuraavaksi pohjoiseen Pauhan mökille. Heinäkuun jälkeen teemme E2 Tutkimuksessa töitä taas sen eteen, että Suomessa on tietoa ihmisten ajattelusta, käyttäytymisestä ja aikeista. Tiedä, ymmärrä, ratkaise – nuo kolme sanaa ohjaavat meitä eteenpäin.

Kiitos keväästä ja yhteistyöstä. Tästä jatketaan!

Karina