Gazassa tehdään nyt tuhoa, jonka jäljet näkyvät vuosikymmeniä, ehkä vuosisatoja. Kokonaisia perheitä on pyyhkiytynyt pois. Pieniä lapsia näännytetään nälkään – ilmeisesti operaatiota johtavat poliitikot ajattelevat, että aseilla tappaminen on liian lempeää.

Gazan tapahtumia on vaikea seurata uutisista: silmiemme edessä tapahtuu kansanmurha. Israel on ollut historiallisista ja uskonnollisista syistä vuosikymmeniä lännen kumppani, ja ilmeisesti tämä antaa maalle tuulensuojaa tehdä sen, mitä todistamme.

Suomen ulkopoliittinen johto tuomitsi tapahtumat tällä viikolla. Silti osa poliitikoista ehdollistaa yhä humanitaarisen avun Gazan kuolevalle siviiliväestölle. Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman sanoi: ”Jos olisi aloitettu heti siitä, että Hamasin on päästettävä panttivangit vapaaksi – ne, jotka vielä ovat elossa – niin se olisi askel oikeaan suuntaan. Silloin sen jälkeen pitäisi välittömästi saada humanitaarinen apu perille ja tulitaukoa aikaiseksi.” (HS 20.5.) Östmanin lausunto oli ahdistava: ihmisarvon ja viattomien hengissä pysymisen ei pitäisi olla yhdenkään jos-sanan takana.

Gazan tapahtumat eivät ole hirvittävä yksittäistapaus, josta päättäjät eri puolilla maailmaa oppisivat. Pikemminkin Gaza on kannustava esimerkki empatiakyvyttömille hallitsijoille. Valtiollista valtaa käyttävät johtajat voivat suunnata sodankäynnin välineet monipuolisesti siviiliväestöä kohtaan ilman, että maailmanpolitiikan apparaateilla puututtaisiin ripeästi asiaan. Kriiseihin kohdistuu kyllä kiusallista live-seurantaa, mutta kidutusta ja tappamista voidaan jatkaa. Gaza vahvistaa, ettei pahuus ole uhattuna.