Tiedotteet

-

E2 Tutkimus harppaa eteenpäin: Juho Rahkonen E2 Tutkimukseen myynnin johtajaksi

Tiedotteet

Yhteiskuntatieteiden tohtori Juho Rahkonen on nimitetty E2 Tutkimuksen myynnistä ja asiakkuuksista vastaavaksi johtajaksi. Pitkän uran alalla tehnyt Rahkonen siirtyy tehtävään Taloustutkimus Oy:stä.

E2 Tutkimus on monitieteinen, riippumaton tutkimuslaitos, joka on viidessä vuodessa kasvanut muutaman tutkijan tiimistä parinkymmenen tohtorin ja asiantuntijan työyhteisöksi.

Mahtavaa päästä mukaan rakentamaan E2 Tutkimuksen seuraavaa vaihetta yhdessä tutkimuksen vahvojen ammattilaisten kanssa. Dynaaminen ote ja määrätietoisuus sekä monitieteisen tutkimustiedon kasvunäkymät innostavat. Erityisesti vahvistamme palveluja yrityksille, jotta ne tietävät paremmin mitä suomalaisten mielessä liikkuu, mihin yhteiskunta on menossa ja millaisiin muutoksiin on syytä varautua”, kertoo Juho Rahkonen.  

Viime vuodet ovat näyttäneet, että elämme muutosten ja dramaattisten tapahtumien aikaa. Mitä se tarkoittaa Suomelle ja yritysten menestykselle? Mitkä ovat toimintaympäristön riskipisteet? Tuotamme tietoa vaativille asiakkaille. Hienoa saada kokenut tutkimuksen ja myynnin ammattilainen Juho mukaan. Yhdessä rakennamme aivan uudenlaisia tutkimustuotteita ja tuotamme tietoa, jolla on merkitystä”, sanoo E2 Tutkimuksen johtaja, YTT Karina Jutila.

Rahkonen aloittaa E2 Tutkimuksessa 17. maaliskuuta.

E2 Tutkimuksen hallituksen puheenjohtaja on Risto Murto ja varapuheenjohtaja Anna Herlin. E2 Tutkimus tarjoaa korkealaatuisia tutkimus- ja analyysipalveluita sekä yleishyödyllisen yhdistyksen että osakeyhtiön kautta.

Lisätietoa E2 Tutkimuksesta: www.e2.fi ja videolinkistä: E2 Tutkimus – jotta yhteiskuntamme ymmärtäisi paremmin itseään

Lisätietoa nimityksestä:
Karina Jutila, 050 5515 361
Juho Rahkonen, 050 375 9008