Hankkeet

-

Science Night LIVE!

Kesto: 2022-2023
Tekijät: Mari K. Niemi, Venni Arra, Assi-Jutta Kuusela, Roosa Veijola

Yhteistyökumppanit: Haaga-Helia Ammattikorkeakoulu, Tiedekeskus Heureka
Rahoittaja: Tieteen tiedotus

Science Night LIVE! -tapahtuma oli uudenlainen tiedeviestintä ja verkottumistapahtuma, joka järjestettiin 29.3.2023 Tiedekeskus Heurekassa, Vantaalla. E2 Tutkimus oli tapahtuman päävastuullinen järjestäjä yhteistyössä Haaga-Helia Ammattikorkeakoulun kanssa ja Tiedekeskus Heurekan kanssa.

Englanninkielinen tapahtuma tarjosi uudenlaisen alustan Suomessa asuville ja työskenteleville ulkomaalaistaustaisille tutkijoille kertoa työstään ja tulla tutuksi sidosryhmille, kuten medialle, yrityksille, järjestöille ja tiedeyhteisölle laajemmin. Myös suuri yleisö sai tapahtuman kautta tilaisuuden tutustua uusimpiin tutkimustuloksiin ja mielenkiintoisiin tutkimusaiheisiin.

Ulkomaalaistaustaiset tutkijat sekä sidosryhmien edustajat 20. yliopistosta ja organisaatiosta eri puolilta Suomea esiintyivät illan aikana paneelikeskusteluissa, pitchauskilpailussa, haastattelulavalla ja TED Talk -tyyppisessä Tiedeteatteri-formaatissa. Puhujamme saivat myös osallistua tiedeviestintäkoulutukseen ennen tapahtumaa.

Kansainvälisessä ja monitieteisessä tapahtumassa kävi yli 160 vierasta sekä 32 puhujaa ympäri Suomen. Tapahtuman teemoissa korostuivat tekoäly, kestävyysaiheet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Tapahtuman rahoitti Tieteen Tiedotus. Pitchauskisan kumppaneita olivat Teknologiateollisuus ry, Business Finland, Tieteentekijöiden liitto, sekä CGI. Lisäksi tapahtumaa tuki yhteistyö kahdeksan yliopiston dekaanin kanssa.

Lue lisää hankkeen kotisivuilta: www.sciencenightlive.com

Hankeen Twitter-tili: https://twitter.com/SciNightLIVE

Hanke mediassa