KANTTI-hanke vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä työpaikoilla
E2 Tutkimuksessa tammikuussa käynnistyneessä Henkisen kriisinkestävyyden tukeminen ja pitkittyneeseen kriisiin varautuminen työpaikoilla (KANTTI) -hankkeessa selvitetään, miten suomalaisten työpaikkojen henkistä kriisinkestävyyttä voidaan vahvistaa.
Yhteiskunnan vakautta ja toimivuutta tukee monipuolinen varautuminen mahdollisiin kriiseihin. Esimerkiksi pandemiat, sään ääri-ilmiöt sekä kansainvälisen turvallisuusympäristön muutos perustelevat tarvetta varautua myös pitkäkestoisiin ja laaja-alaisiin kriiseihin.
Varautumisessa työpaikat ovat avainasemassa: niillä on keskeinen rooli yhteiskunnan toimintakyvyn ylläpitämisessä kriisin oloissa. Työpaikkojen toimivuus ja niissä työskentelevien henkinen kriisinkestävyys auttavat varmistamaan, että yhteiskunnan pyörät pyörivät kaikissa tilanteissa.
”Henkinen kriisinkestävyys on keskeinen osa yhteiskunnan toimintakykyä. Sillä tarkoitetaan yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan kykyä kestää kriisitilanteiden aiheuttamaa kuormitusta sekä toipua kriisien vaikutuksista. Henkinen kriisinkestävyys on olennaista kriisin aikaisen toimintakyvyn ylläpitämisessä, mutta sen perusta luodaan normaalioloissa”, hankkeen tutkija Atte Penttilä kuvaa.
”Henkinen kriisinkestävyys on tunnistettu tärkeäksi Suomen kokonaisturvallisuudelle. KANTTI-hankkeessa selvitämme, miten huoltovarmuuden kannalta keskeisillä aloilla nähdään varautuminen mahdolliseen pitkäkestoiseen kriisiin. Kehitämme myös valmiuksia vahvistaa henkistä kriisinkestävyyttä esimerkiksi johtamisen keinoin. Tätä työtä teemme yhdessä työelämän toimijoiden kanssa”, hankkeen johtaja Mari K. Niemi kertoo.
”KANTTI-hankkeen lisäarvo perustuu suomalaisen työelämän tarkasteluun henkisen kriisinkestävyyden näkökulmasta. Stressitekijöiden hallinta ja arjen jatkuvuus myös kriiseissä vahvistavat turvallisuutta ja luottamusta. Työpaikkojen toimivuus tukee koko yhteiskunnan vakautta”, hankkeen neuvonantajien edustaja, yleissihteeri Annukka Ylivaara Turvallisuuskomitean sihteeristöstä arvioi.
KANTTI tuottaa tutkimustietoa ja toimenpidesuosituksia, jotka palvelevat työpaikkojen varautumista ja henkisen kriisinkestävyyden vahvistamista. Samalla hanke edistää eri toimialojen välistä oppimista ja hyvien käytäntöjen jakamista työpaikkojen arjessa ja johtamiskäytännöissä.
KANTTI toteutetaan vuoden 2026 aikana ja sen rahoittaa Maanpuolustuksen kannatussäätiö.
Lisätietoja hankkeesta
KANTIN perustiedot täältä.
Mari K. Niemi (johtaja, E2 Tutkimus)
mari.k.niemi@e2.fi