Aluepolitiikasta elinvoimapolitiikkaan – Selvitys suomalaisten aluekehittämistä koskevista näkemyksistä
Tutkimus osoittaa, että enemmistö (58%) suomalaisista toivoo asutusta olevan tulevaisuudessa eri puolilla Suomea – sekä kaupunkiseuduilla että pienemmillä paikkakunnilla. Noin kolmannes (36%) suomalaisista toivoo asutuksen keskittyvän suurimpiin kaupunkeihin ja maakuntakeskuksiin.
Lataa julkaisu tästä.
Asutuksen keskittymistä kaupunkeihin toivotaan muuta maata useammin Etelä-Suomen suurissa kaupungeissa. Noin puolet pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella asuvista pitää keskittymistä toivottavana.
Runsas puolet (54%) suomalaisista on täysin samaa mieltä siitä, että julkisen vallan tulee osallistua Suomen eri osien tasapuoliseen kehittämiseen. Kun tarkasteluun otetaan myös väittämän kanssa osittain samaa mieltä olevat (35%), tuki julkisen vallan toimille on noin 90 prosenttia. Suomalaisilta kysyttiin myös, miltä tahoilta he odottavat vastuunottoa maan eri osien kehittämisessä. Tärkeimpänä pidetään valtiota ja sen jälkeen kuntia ja maakuntia. Euroopan unionia pidetään vähiten tärkeänä.
Kyselytutkimuksessa testattiin muutamia keinoja, joilla on mahdollista vahvistaa maan eri osien elinvoimaisuutta. Kolmen tärkeimmän keinon joukkoon nousevat laadukkaat julkiset peruspalvelut, toimiva liikenneinfrastruktuuri ja elinvoimainen yritystoiminta.
Kirjoittajat
Aino Heikkilä
Kehityspäällikkö, yhteiskuntatieteiden maisteri
Työelämän ja työyhteisöjen kriisinkestävyys, sosiaalinen ja kulttuurinen moninaisuus, etnografia ja menetelmien yhteiskäyttö, toimintamallien kehittäminen
+358 44 3028 727 aino.heikkila@e2.fiKarina Jutila
Toimitusjohtaja, yhteiskuntatieteiden tohtori
Suomen tilannekuva, yhteiskunnan kestokyky, demokratia
+358 50 5515 361 karina.jutila@e2.fi