Uutiset

-

E2 Tutkimuksen vauhdikas rekrysyksy: Viisi uutta osaajaa

Uutiset

E2 Tutkimus on vahvistunut tänä syksynä viidellä työntekijällä. Uudet osaajat tukevat E2 Tutkimuksen vaikuttavuutta ja kasvua.

Asiantuntija Assi-Jutta Kuusela aloitti työskentelyn E2 Tutkimuksessa syyskuussa 2022. Kuusela on hallintotieteiden maisteri Tampereen yliopistosta, missä hän opiskeli pääaineensa ympäristöpolitiikan ja aluetieteen lisäksi hallintotiedettä, politiikan tutkimusta ja tulevaisuudentutkimusta. Kuusela työskentelee Just food -hankkeen vuorovaikutus- ja viestintätiimissä. Lisäksi hän tukee E2 Tutkimuksen muuta tutkimustoimintaa.

Alkusyksystä E2 Tutkimuksessa aloitti harjoittelija Mari Paljakka. Paljakka on yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta valtio-opin pääaineesta. Paljakka avustaa tukipalveluissa, sidosryhmätyössä ja viestinnässä. Paljakan vahvuuksia ovat kvantitatiiviset tutkimusmenetelmät.

Rolle Alho nimitettiin vanhemmaksi tutkijaksi E2 Tutkimukseen lokakuussa. Hän työskentelee vastuututkijana Tulevaisuuden Suomen tekijät -hankkeessa. Alho on koulutukseltaan valtiotieteiden tohtori Turun yliopistosta. Lisäksi hänellä on sosiologian maisterin tutkinto Isosta-Britanniasta (LSE). Alholla on yli viidentoista vuoden kokemus tutkimustyöstä. Hän on erikoistunut työmarkkinoihin ja työelämään, kansainväliseen muuttoliikkeeseen sekä ulkomaiseen työvoimaan.

E2 Tutkimuksen hallinto vahvistui loppuvuodesta, kun Kaisa Pyhälä aloitti hallintokoordinaattorina. Pyhälä on koulutukseltaan valtiotieteen maisteri Helsingin yliopistosta. Pyhälän monipuolinen työkokemus on kertynyt urheilu- ja nuorisosektorilla yhteiskuntavastuupäällikkönä, toiminnanjohtajana sekä EU-hankekoordinaattorina. E2 Tutkimuksessa hän vastaa talous- ja hankehallinnon käytännön asioista ja toimiston arjen pyörittämisestä.

Alkuvuodesta 2023 E2 Tutkimus saa riveihinsä uuden asiantuntijan, kun Venni Arra aloittaa työnsä Science Night LIVE! at Heureka -tiedeviestintätapahtuman rakentamisessa. Arra on valmistunut ilmastotieteiden maisteriksi University College Londonista. Ennen E2 Tutkimusta hän työskenteli viestintäkoordinaattorina Stockholm Environment Institutessa (SEI).

– E2 Tutkimus menee eteenpäin ja haluaa palvella tiedolla entistä paremmin yrityksiä, järjestöjä, säätiöitä, mediaa ja julkista päätöksentekoa. Se onnistuu, kun voimme rekrytoida parhaita tekijöitä joukkoomme. Lämpimästi tervetuloa Assi-Jutta, Rolle, Mari, Kaisa ja Venni, sanoo E2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila.

Sinua saattaisi kiinnostaa