Hankkeet

-

Ilmassa ristivetoa: Kansalaiskysely ilmastotoimista

Julkaisut

Suomalaisista noin 80 prosenttia pitää nykyistä elämäntapaansa ympäristön kannalta täysin tai jokseenkin kestävänä. Noin 40 prosenttia kokee kuitenkin ristiriitoja ilmastoasenteiden ja –tekojensa välillä. Toisin kuin julkisesta keskustelusta voisi päätellä, nuoret eivät ole ilmastoasenteiltaan yhtenäinen ryhmä. Heidän näkemyksensä ovat lähellä muun väestön ilmastoajattelua.

Lataa julkaisu tästä.

(Korjaus 30.11.2020: sivun 6 otsikko muutettu muotoon "Enemmistö suomalaista pitää ihmistä ilmastonmuutoksen aiheuttajana" ja poistettu tekstistä lause: "Myös valtaosa ilmastotutkijoista ajattelee näin")

Tulokset selviävät Ilmassa ristivetoa – Löytyykö yhteinen ymmärrys? -hankkeen kansalaiskyselystä. Kyselyyn vastasi 4 040 suomalaista. Tutkimuksen ovat tehneet e2 Tutkimus ja Vaasan yliopiston InnoLab. Hankkeen konsortioon kuuluvat lisäksi Energiateollisuus, Kuntaliitto, MTK, STTK, maa- ja metsätalousministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö ja ympäristöministeriö.

Suomalaisten käsitykset oman elämänsä ympäristöystävällisyydestä hankaloittavat päästövähennystavoitteiden saavuttamista

Suomalaisista 23 prosenttia pitää elämäntapaansa täysin ja 54 prosenttia jokseenkin ympäristön kannalta kestävänä.Oman elämäntapansa kokevat ympäristön kannalta kestäväksi yhtä lailla ne, jotka tekevät paljon erilaisia ilmastotekoja kuin ne, jotka eivät tee juuri mitään.

Hieman alle puolet (43 %) kokee, että suomalaisten teot ovat merkityksettömiä ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Ammattikoulun suorittaneet (57 %) ovat yliopiston käyneitä (35 %) pessimistisempiä.

Hieman yllättäen johtajista 57 prosenttia pitää suomalaisten tekoja merkityksettöminä. Johtajista selvä enemmistö on korkeakoulutettuja, mutta he eivät jaa muiden yliopistokoulutettujen optimismia.

Ihmiset eivät muuta toimintaansa, vaikka kokevat ristiriitoja

Vajaat 40 prosenttia kokee toistuvasti tai melko usein ristiriitoja ilmastonmuutosta koskevien käsitystensä ja käytännön toimiensa välillä. Vain 16 prosenttia ei koe ristiriitoja koskaan. Ristiriitoja aiheuttavat esimerkiksi yksityisautoilu, ruokavalio, lentomatkailu ja kuluttaminen.

Yleisin ristiriitojen käsittelytapa on olla potematta huonoa omaatuntoa, koska omien tekojen vaikutusta pidetään isossa mittakaavassa pienenä. Vain 15 prosenttia pyrkii muuttamaan toimintaansa mahdollisimman pian.

Nuoret eivät erotu ilmastokysymyksissä muista ikäryhmistä

Eri-ikäisten suomalaisten välille syntyy isoja eroja vain harvoissa kysymyksissä. Suomalaisten tekojen merkitykseen luotetaan ja ilmastotekoja tehdään kaikissa ikäryhmissä suurin piirtein saman verran.

Mahdollisuus säästää rahaa motivoi erilaisia ihmisiä ilmastotekoihin

Maapallon kantokyvystä huolehtiminen omien lapsien ja tulevien sukupolvien hyväksi on kaikkein yleisin tekijä (45 %), joka lisää suomalaisten halua tehdä ilmastotekoja. Omat lapset ja tulevat sukupolvet puhuttelevat erityisesti naisia, perheellisiä ja ikäihmisiä.

Toiseksi yleisin syy (40 %), on mahdollisuus säästää rahaa esimerkiksi sähkön- ja vedenkulutusta vähentämällä tai tavaroita kierrättämällä. Miehille tämä on tärkein yksittäinen motivaatiota lisäävä asia.

Kaksi kolmesta kokee ilmastonmuutoskeskustelun syyllistäväksi

Suomalaisten laaja enemmistö (78 %) kertoo saaneensa tietoa oman elämäntapansa ilmastovaikutuksista seuraamalla julkista keskustelua. Kaksi kolmasosaa (62 %) kokee halunsa tehdä ilmastotekoja kasvaneen keskustelun seurauksena.

Samalla enemmistö (61 %) pitää kuitenkin ilmastokeskustelua tavallisia ihmisiä syyllistävänä. Ilmastouutisoinnin kokee vaikeaselkoiseksi 40 prosenttia suomalaisista.

--------------------------------------------------------------------------------------------

Kansalaiskysely on Ilmassa ristivetoa – Löytyykö yhteinen ymmärrys? -tutkimushankkeen kolmas tulosjulkistus. Hankkeessa tutkitaan lisäksi suuryritysjohtajien ja kuntapäättäjien ilmastokäsityksiä ja -tietoutta. Kansalaiskyselyyn vastasi 4 040 henkilöä, ja otos edustaa manner-Suomen aikuisväestöä. Kysely toteutettiin 26.2.–2.3.2020. Tutkimushanketta johtavat e2 Tutkimuksen johtaja Karina Jutila ja Vaasan yliopiston InnoLabin johtaja Mari K. Niemi. Tutkijaryhmään kuuluvat tutkijat Ville Pitkänen ja Jussi Westinen sekä tutkimuskoordinaattori Aino Heikkilä e2 Tutkimuksesta sekä professori Tommi Lehtonen ja projektitutkija Annu Perälä Vaasan yliopiston InnoLabista.

Kirjoittajat

Aino Heikkilä

Aino Heikkilä

Kehityspäällikkö, yhteiskuntatieteiden maisteri

+358 44 3028 727 aino.heikkila@e2.fi
Katso koko profiili
Ville Pitkänen

Ville Pitkänen

Tutkimuspäällikkö, dosentti, valtiotieteiden tohtori

+358 40 7770 869 ville.pitkanen@e2.fi
Katso koko profiili
Jussi Westinen

Jussi Westinen

Tutkija, valtiotieteiden tohtori

+358 40 8335 799 jussi.westinen@e2.fi
Mari K. Niemi

Mari K. Niemi

Johtaja (uudet tutkimusavaukset, kansainvälistyminen, sidosryhmäsuhteet), dosentti, valtiotieteiden tohtori

+44 773 7161 944 mari.k.niemi@e2.fi
Katso koko profiili

Liitteet

Nimi Tyyppi Koko
Ilmassa ristivetoa: Kansalaiskysely ilmastotoimista pdf 1,05 Mt